[Español]
Suom. Emmi Ketonen
runo joen äänestä
kun koskit minua takaapäin ja näytti kuin kätesi olisi puu
ja se kasvoi alaspäin
kun tuon puun oksat hautautuivat sinuun
kun painoin suuni poskellesi ja irrotin ihoosi kahlitun kivun
kun minun ihooni kahlittu kipu oli kala sinun suussasi
ja sepitin joen tuolle kalalle ja johdatin kaikki janoiset lapset
tuolle epäjoelle joka tyrehtyisi vain minun janooni
kun lasten kanssa huomasin ettei jokea ollut paitsi sinun mielessäsi
ja sinä ääntelit kuin joki
jotta minä ja kala suussani astuisimme siihen
ja silloin johdatin joen ulos mielestäsi
koska oli niin meluisaa mielessäsi
ja uimme sinun kanssasi siinä
kun nousit joesta jonka siirsit ulos mielestäni
mutta jätit kalani sinne
kun palasin kalasi takia jokeen mutten löytänyt sitä enkä sinua
kun noustuasi joesta jonka siirsit ulos mielestäni
palasit siirtämään sen mieleeni
ja siitä tuli kaksi jokea ja kalani puri sinun kalaasi
kun jokia oli kaksi ja katselin ensimmäisestä kun kalasi saapui
minun suuni sen sisällä
kun mieli päästi äänen ennen ja jälkeen
ja yhtäkkiä sen erotti silta
kun aamulla kaikki muuttui yhden ja saman kalan väriseksi
kun olimme yksi ja sama kala joen virtaamassa
joka levisi minun jaloistani sinun jalkoihisi
koska toinen joki halusi olla ensimmäinen ja siispä johdimme ne yhteen
sinä pidit katseesi joessa ja minä kuljin sitä pitkin
kun joki halusi olla joen ääni
kun ryhdyit kirjoittamaan runoa joesta joka halusi olla ääni joessa
etkä saanut aikaan ainuttakaan ääntä
kun sitten onnistuit
kun sanoit että kirjoittaakseen runon joesta
on pidettävä enemmän ääntä
ja silloin päästimme joessa erilaisia nestemäisiä ääniä
kun halusimme puristaa lisää ääntä irti joesta
mutta sen sijaan syleilimme toisiamme ja päätimme parannella sitä myöhemmin
kun syleilimme ja parantelimme toisiamme ennen kuin paransimme ääntä
kun sanoit minulle hei sitten enkä sittemmin enää naura ennen tai jälkeen
kun Agamben opetti minulle ettei ääni milloinkaan lakkaisi
koska se kiitää joen tuolle puolen ja kääntää sen ympäri
aina uudelleen
kun halu joka ratsasti tuolla äärettömällä ja polveilevalla joella
vangittiin halulla joka ratsasti meidän erilaisilla nestemäisillä äänillämme
kun valjastimme itse
äänen protestina meidän
hevosillemme jotka pelkäävät jokea
ja juoksimme
sitä kohti
tietämättä mitä tehdä
jotta vastaan tuleva
puhveli ei läimähtäisi jalkoihimme
kun kaikki kaaduimme ja onnittelimme toisiamme
joessa kerran
ja taas
uudestaan
vain ratsastaaksemme hiukan lisää
äänellä
*Teoksesta árbol y otras ansiedades (”puu ja muita kaipauksia”, Isla Negra editores, 2021)
Silvia Goldmanin veikeässä ”runossa joen äänestä” ollaan jälleen kerran vedessä, tai ehkä vesi on oikeammin puhujassa itsessään. Välillä joki virtaa kuin puhujan suusta, välillä hän astuu itse siihen. Goldman kirjoittaa mielikuvituksen mahdista ja sanojen ehtymättömästä virrasta. Uomassaan kiemurrellen eteenpäin solahteleva runo kiinnittyy joka säkeistön alussa toistuvaan ”kun”-sanaan, mutta loppu jää avoimeksi: mitä sitten tapahtui? Runo viittaa italialaisen filosofin Giorgio Agambenin ajatteluun ihmisen kielellisyydestä: ihmisen kieli (logos) on erotettu eläimen ääntelystä (phone) niin että se kuitenkin säilyy myös osana tätä kieltä, ikään kuin ”paljaana äänenä”. Agambenin ajattelussa kielikäsitys nivoutuu länsimaiseen käsitykseen elämästä.
Teksti: Emmi Ketonen
sivuvalo platform 