[Español]
Suom. Emmi Ketonen
vietnam
lempipuseroni ei ole enää lempipuseroni: sen kudos
hiertää. lapsellista kipua tuntien siirrän sen epämääräiseen,
muiden kelvottomien kankaiden pinoon. sen mittasuhteita
voi arvioida ottamalla huomioon kuluneet vuodet ja senttimetrit
joita kartutan ja tavaratalot joihin takerrun.
vaatetusalan materiaalien keskinkertaisen
laadun. kaikki on kertakäyttöistä, eikä tämä
ole mikään nerokas päätelmä asioiden tilasta,
vielä vähemmän metafora. kaikki on kertakäyttöistä: myin kaikki
vaatteet joihin en enää mahdu. en saanut siitä minkään sortin
rauhaa mutta elätän unelmaa että säästäisin muutaman
sentin, jotta pääsisin kokemaan upean ja loistavan henkisen
herätyksen jossakin pienessä aasian maassa. tämä on
kolonisoijan, valkoisen miehen haavekuva, ja myöhemmin
kulttuuriteollisuuden, ensin suuret kustantamot
ja sitten mehukas sovitus hollywood-elokuvaksi:
noin neljäkymmentäkolmevuotias nainen, vaalea mutta
ei blondi, maltillisen kaunis. nainen jotakin-sinne-päin
on tottunut tuottamaan ja uudelleentuottamaan
pääomaa, hänellä on suhteellisen tylsä elämä, taipumusta
ummetukseen ja suonikohjuihin kiireisen arjen vuoksi. naista
ahdistaa holokausti mikä tarkoittaa aviomiehen valtaaman
tilan luisumista kohti sotatilaa mikä tarkoittaa avioeron
rajan ylittämistä. juonipolku on ihastuttava, siihen voi
samastua ja ajatella että kriisikin voi olla kiehtova, mutta
on asioita joita kukaan ei kerro sinulle, esimerkiksi on totta
yläluokassa on glamouria, mutta köyhyyskin on kaunista
kun sitä tarkkailee etäältä, voisi sanoa että sitä
koristavat laihan elämän itkut. siispä nainen, vaalea
muttei blondi, noin neljäkymmentäkolme vuotta, ostaa
yhden ainoan ja määrätietoisen lennon johonkin pieneen
aasian maahan, ikkunapaikalta ja turistiluokasta
– koska itsensä löytämiseksi on opittava irrottautumaan
ja pantava materian puolesta kaikki materia likoon.
minä taas olen parikymppinen nainen, jolla on jokseenkin
etuoikeutettu asema tuotantoketjussa; minulla on
kasoittain vaatteita joita en enää käytä. minulla on kriisi
jonka juonessa ei ole ainesta käyttökirjallisuudeksi
tai nokkelaksi elokuvaksi, vielä vähemmän teoreettista sisältöä
jota voisi pitää uutena ja kiinnostavana. minä katson itseäni
peilistä. katson napaani ja ajattelen ylipäätään
aasian maita: malesia, singapore, thaimaa,
indonesia, filippiinit, kambodža, bangladesh, taiwan;
joka maalla on merkittävä rooli vaateteollisuuden
kauppavaihdossa. kaikki eksoottisia ja kurjia
maita, edelläkävijöitä hädän ja valkoisen pelastajan
sektorilla. jos haaveeni yltyy, minun on pysyttävä siinä
toivossa että perustan mielenrauhani halonginlahden juureen,
kun olen sulautunut keskelle yhdeksänkymmenen miljoonan vietnamilaisen
uupunutta kansanjoukkoa. jos haaveeni yltyy, minun on matkattava
yhdeksäntoistatuhatta kolmesataaviisikymmentäneljä kilometriä
suunnilleen kahdessakymmenessäkolmessa tunnissa ylitse tyynen
valtameren kammoamatta konevikoja tai lentäjien
huolimattomuutta. jos haaveeni yltyy en kykene maksamaan
luottoa mielenrauhastani, kiinnittämään omaisuutta
jonka tahtoisin pitää, kun olen sulautunut ahdistukseen olla ainoa
yksilö keskellä maailman kuudenneksitoista asutuimpaa maata.
tarkkaillessani heidän kasvojaan tarkkailen napani kaarevuutta
ja kulunutta puseroa josta puhuin, suosikkiani. vahingot eivät ole
samanlaisia mutta jos haaveeni yltyy, jos lonkkani leviävät,
on myytävä välttämätön: koko vaatekaappi, laatikot, matkalaukut.
minun on päästävä etelä-vietnamiin löytämään vastauksia; ja jos
kohtalo ei jätä minua rauhaan, on löydettävä kaikkien näiden
vaatteiden valmistaja rukoilemalla taivaallisen naisen temppelissä
kansan kukoistuksen ja nykypäivän murheiden
lannistamien turistien runsauden puolesta. siispä elämäni
jatkuu samanlaisena kun jätän taakseni tan son nhatin kansainvälisen
lentokentän ho chi minin kaupungissa, mutta poimin mukaani
oppitunnin paastosta ja uhrauksen, jotka tämän pienen aasian
maan rauniot ojentavat minulle katkeruudella, nyt kun mahdun
eronneen ja kiittämättömän naisen kenkiini jotka kiiltävät
kolmannen maailman orjuutta. huomaan paikallisten
vaivaantuneisuuden ja konkreettisen etäisyyden kieltemme välillä.
huomaan unelmani rapistuvan sitä mukaa kun raportoin
kertomustani. itsenäisyys, vapaus ja onnellisuus,
tämä motto huomioi kansallishistorian ja väestön
merkityksen; se on helppo muistaa ja merkitsevä
ainakin jos ajatellaan niitä jotka saapuvat keisarilliseen kaupunkiin,
eksyneitä. itsenäisyys, vapaus ja onnellisuus;
yksi ainoa, yksittäinen ja määrätietoinen lippu kohti vietnamia.
Valeria Román Marroquínin runo ”vietnam” kritisoi Kaukoidän maiden hyväksikäyttöä monelta eri sektorilta katsottuna. Ensin lämmitellään vaateteollisuuden markkinoilla, länsimaisella kertakäyttökulutuksella ja työn teettämisellä halvan työvoiman maissa. Varsinaisena kritiikin kohteena on kuitenkin länsimaisten henkisyysturismi Aasian maihin ja se, miten kulttuuriteollisuus on ottanut tähän osaa.
Teksti: Emmi Ketonen
sivuvalo platform 