[Español]
Suom. Emmi Ketonen
Vahinko nro 18
Luulet olevasi raskaana
Haluat seksiä (haluat että sinun kanssasi
halutaan seksiä) mutta vietät perjantain yksin
Kuvittelet itsesi Celanin siskoksi
jollaista ei koskaan ollut
Kohtaat itkevän vanhan miehen
joka on nähnyt yleisradiokanavan selostuksen
vanhusten laiminlyönnistä; hänen sureva luomensa
sivaltaa
äkisti
Menet gynekologille ja sanot
luulen että olen raskaana
Pyörryt jännityksestä ja kivusta; lääkäri hypnotisoi sinut
tylyllä loukkauksella: ”tyttökulta, en ymmärrä miten
et kestä tätä laajenninta: se
on tarkoitettu neitsyille”
Kerrot äidillesi
kävin gynekologilla
koska luulin olevani raskaana
Ai, nytkö teillä on jo seksisuhde?
Ja varoittamatta: Olen pettynyt
Näet että äitisi on pettynyt, sinun
äitisi on
pettynyt
Kuvittelet itsesi Celaniksi
joka ei koskaan tavannut mielikuvitus-
sisartaan
Kuvittelet itse Gisèleksi koska
Celan yritti kuristaa hänet koska
ei koskaan tavannut mielikuvitus-
sisartaan
Haluaisit pitää pojasta mutta hän toteaa:
jos haluat mennään mun tai sun luo
Suutelua kestää 10 minuuttia
jos sitäkään et luota
häneen
Haluat seksiä muttet ilman luottamusta
Ai, että odotitkin jotain aitoa?
Ja varoittamatta: Olen pettynyt
Sanoit mulle että sun sydän on kahlittu
sun nilkkaan
Olen pahoillani irrotin sen hetkeksi nukahdin
ja se karkasi
Se on tottelematon
Tosi tuhma tosi tuhma pyydä pojalta anteeksi
Anteeksi
poika
Runo yötaivaan tuijottelusta ja vilistävistä ajatuksista
minä joka olen sitä mieltä että olemassaolon on oltava kaukokatseista ja joka yritän olla hyvä ihminen ja opiskelen ahkerasti etiikkaa ja metaetiikkaa ja minä joka itken yhdessä david humen ja kaltoin kohdeltujen vinttikoirien kanssa sekä laiminlyötyjen vanhusten ja kanojen ulosteen aiheuttamien saasteiden ja niiden ruokottomien A4-kokoisten sellien sekä koko niemimaan kattavan limaisen flunssan takia ja minä joka luon nummille korkkiruuvikiharoita ja minä joka hylkään kaiken ja pohdin mitä tehdä ilman leniniä ja ilman taivasta mitä tehdä maailmalla ja sen tupeeratulla rutikuivalla tukalla ja miten koskettaa sen arkaaisia ytimiä ja käytäntöjä ja vaikeaselkoisen kauneuden huurua ja minä joka vaistoan maitomaisen umamilta maistuvan veljesmurhan muurin aina kun mielin kipata jonkin ystävällisen ja huolimattoman sanan katusoittajan tai kerjäläisen lätsään ja minä joka tiedän rakkaudesta jonkin verran ja taistelen aktiivisesti vaikkakin uneksien tai kohtuuttomasti haaveillen globaalin toivon ja anteeksiannon pandemian puolesta jotta se hävittäisi kerralla koko maa-planeetan sellaisena kuin emme sitä tunne ja minä joka uneksin kohtuuttomia määriä kohtuuttoman eroottisia ja toisinaan perverssejä ja karkeitakin unia enkä koskaan anna lajilleni anteeksi auschwitzia rosa parksia kansallisvaltiota rahaa tai kuollutta lasta ja minä joka unohtelen asioita ja tahtoisin sytyttää kynttilän yhdessä teidän kanssanne kaikkien unohdusten muistoksi ja minä joka koluan logoksen uomia enkä löydä mitään ja minä jolla on kantaisä A ja kantaisä B ja yksi veli ja yksi sisko ja minä joka jätän silti kuoleman omaan arvoonsa ja kysyn itseltäni mitä laulaa kun ilta saapuu ja mitä laulaa niin ettei se loukkaisi ketään nälkäistä tai nälkiintynyttä tai naista joka on hautautunut vihan kiviin ja minä joka vapisen kokemattoman hämmentyneenä kriittisellä hetkellä kun pitäisi valita suosikki väripaleteista tai eläimistä tai esimerkki moraalisesta päätöksestä mikä tahansa esimerkki moraalisesta päätöksestä minä hykertelen vähän kateellisena vähän katkerana kyllä myönnän sen nauran hiukan katkerana hiukan kateellisena hiukan pahastuneena keskiajan miehen ontologisesta varmuudesta, hänen lauhkeista, hellyttävistä silmistään
Teoksesta La edad de merecer (”Itsenäistymisikä”, 2015)
Berta García Faetilta on kokoelmassa mukana kaksi näennäisesti erityylistä runoa, toinen säeruno, toinen proosaruno, mutta runojen ääni on tunnistettavissa selvästi samaksi. Runoilijan omien sanojen mukaan hänen runoissaan on paljon lapsekkaita vaikutteita, kuvia jotka pohjaavat väläyksiin lapsuuden maailmasta. Kuvat eivät olekaan metaforisia, eikä niitä ole tarkoitettu tulkittavaksi purkamalla osiin. Runoilijaa kiehtovat erityisesti fantasia, synestesia ja sanojen äänteellisyys ja kyky saada runoilija uneksimaan. Sanat ovatkin runojen varsinainen tekijä, runoilija itse vain välittäjä. Jos runossa ”Vahinko nro 18” on aistittavissa tietynlaista välinpitämättömyyttä, ”Runossa yötaivaan tuijottelusta ja vilistävistä ajatuksista” puhujalla on huolenaiheita joka lähtöön, mikä kuvaa (suorastaan hengästyttävästi) nykyajan nuorten ahdistusta maailman epäoikeudenmukaisuuksien edessä. Itseironisesti mukaan on kuitenkin tuotu myös ripaus naiiviutta.
Teksti: Emmi Ketonen
sivuvalo platform 