SANTIAGO HUMBERSTONE
Minä, Humberstone,
vaatimattoman postimiehen poika
ja skottivartiojohtajan lapsenlapsi,
tulin tänne tekemään Amerikan.
Minä, nykyisin suolan kiillottama
ennen epäilyttävä kemisti,
keksin salpietarityöläisen:
risteytin paikalliset natiivit ja kurjan haihattelevan elukan.
Keksin tulevaisuuden, futurismin,
Marinettin.
Vähät välitin Le Corbusierista
Eiffelin tornista,
itseään toistavasta kaupungista:
Pariisista.
Opin rosoisia sanoja:
caliche, charqui, camanchaca.
Minä (joka pelasin hienostuneesti tennistä,
minä, jonka elämä oli golfkenttä)
kehitin ja hyödynsin Shanks-järjestelmää
(jota täällä kukaan ei tuntenut).
Ojensin ankaran käden,
sain työvoimaa
(halvalla).
Aloitin ottamalla haltuun Agua Santan
ja nyt riudun itse Ajan Vesissä.
Minä, joka kauhistuin
kuullessani että intiaanit sanoivat possuiksi
kiiltäviä metallikoneita, murskaimia,
koska niiden ääni muistutti ahmivia sikoja.
Minä otin Komennon,
loin arvoasteikon Kaaokseen:
yhtäällä britit virkamiehineen,
toisaalla rahvas ja elukat.
Minä, joka toin ripauksen herkkyyttä
ja sivistystä näille tasangoille:
Pican ja Matillan keitaiden kangastukseksi
loin kilpailemaan uima-altaan (metallista),
rakensin aukion (yhteiseksi),
kirkon,
voimalinjan,
kuoron jotta nämä villit
kuulisivat musiikkia
oopperaa!
eivät aina vain hiekan yksitoikkoista
huminaa.
Olin keksinnöstäni täysin vakuuttunut
ja sain puolen maailmaa uskomaan siihen:
”Maailman parasta salpietaria Chilestä”;
natriumnitraattia: tehokkainta ruutia
niin sisäisiin kuin ulkoisiin sotiin.
(Niin kansainvälistä):
“Chileläinen salpietari valloittaa Ranskan,
Ruotsin,
saapuu antiikin Hellakseen asti”
(kunnes saksalaiset keksivät synteettisen version
toisessa maailmansodassa).
Minulla, joka muutuin Santiagoksi,
Santiago Humberstoneksi,
oli käsissäni Kulta,
Valkoinen Kulta,
Yksinoikeus.
Sitä mukaa kun vanhenin, keräsin arvostusta.
Salpietarin
isä
yhtiö lahjoitti minulle kultamitalin,
kuningas myönsi minulle
brittiläisen imperiumin ritarikunnan ristin).
Minä, James T.,
jonka nimi peittyy
mahtavan legendan ja orvoiksi jääneiden talojen alle,
levitän juuriani kuusitoista metriä maan alla
enkä sittenkään löydä vettä.
Autiomaa ja kuolema
lunastavat isäntänsä.
*Teoksesta Parloteo de Sombra (“Varjorupattelua”, LOM ediciones, Santiago de Chile, 2009)
LASKUVARJOTON
Syvänne kerrallaan
irrottautuen kaikesta vähäpätöisestä
yhtä vieraana kuin oma kämmeneni
Quiton taivaalta erotin korkean kuumeen
suuri laiduntava elikko
suuri upea elikko johon kukaan ei yllä
hyppivä lauma sanojen ratas
siniset alkuasukassuonet
melua
päiväntasaajalta
maailman keskus
sen urut
villi musiikki
annos lämpimiä sisälmyksiä
kultainen katedraali
kultainen nälkä
kultainen hurskaus
kultainen puute
äkkipikainen akvarelli Quitosta
kadut jotka kohoavat Quiton taivaalle
pilvinen taivas
joka laskeutuu helvetin suulle.
Taivasta sivuava Quito
yön paksusta syljestä tehty runo
kuumeinen yö jossa esineet ulkonäöt nimet
vaihtavat sijaa.
Ennen olin täällä nyt tuolla erotettuna
peilillä päiväntasaajan heijastuksella
kannan muuleilla esivanhempiani
muulikaravaani
isoisä leikkaa ilmaa veitsellään
pikkuhiljaa ilma on lakata hengittämästä
kohotessaan maahan laskiessaan taivaaseen
valuttaessaan verta sieraimista
haljetessaan kuin bumerangi tai boeing
lentäessään lakanalla ja alpakkahuovalla
jonka kaksi intiaania ovat seivästäneet silmät sidottuna
banaanikuumeen houreissa.
Kuume jota kadehtivat ne jotka eivät pääse maailman keskelle
keskelle napaa
keskelle nälkää
keskelle ihmistä
puolimatkaan pelosta.
Saaret levällään kuin helmet
kuin irrallaan tuikkivat silmät
hopeaesineitä koruja hattuja jalokiviä
ihmisen museo
Guayaquilin rantaviiva
tehty kaloille papukaijoille
turistin kirjavan pakkopaidan iloksi neljän joen lävistämä
Cuenca
tiilikattojen tuska ja sadevesikourujen ääni
lankakerän määkinä
lampaan määkinä ennen teurastusta
TÄÄLTÄ
GRILLATTUA KILIÄ
GRILLATTUA POSSUA
UUNITUORETTA MARSUA
Jyrkät kadut
Katedraalit kirkot hartaus
Lima liekki sylkäisy veri nenästä
Mustat pikku enkelit
(pyhimykseltä leikattiin nännit).
Sanat tykyttävät kuin neljällä koivellaan vapisevat eläimet
vertajanoava punainen auringonlasku
höyryävä sisäelin
Tiheän sykkeen läpäisemät sanat
Quiton tukahduttava mustamuserrustaivas
vatsa suuri elikko
kuolemani mitta ja niiden vasikansilmät.
*Teoksesta Las pulsaciones de la derrota (“Tappion pulssit”, LOM ediciones, Santiago de Chile, 2013)
Damaris Calderón on syntyjään Kuubasta mutta asuu nykyään Chilessä. Hänen runonsa ”Santiago Humberstone” kertoo miniatyyrielämäkerran tapaan brittiläisestä James Thomas Humberstonesta, joka käynnisti 1800-luvun lopulla Chilen pohjoisosissa salpietariteollisuuden. Humberstonen salpietaritehdas sijaitsee Iquiquien maakunnassa. Tehtaissa salpietarista jalostettiin typpilannoitetta maatalouskäyttöön. Runossaan Calderón päästää Humberstonen itsensä ääneen: mahtavana ja ylpeänä, mutta loppua kohden yhä katkerampana. Toinen runo ”Laskuvarjoton” taas ottaa lintuperspektiivin. Siinä puhuja liitää Ecuadorin taivaalla niin Quiton kuin Guayaquilin ja Cuencan yllä havainnoiden näkymiä alhaalla maan tasalla.
Teksti: Emmi Ketonen
sivuvalo platform 