Suom. Aino Vesanen
Herkkyyden kauhut
Varastan kuoleman jasmiinin suusta
ja kylvän päiväni sinulle.
Olen sokea floristi…
en siedä hetkesi vuotamista
toivon hetkellä, joka lausuu sen, mitä Jumala ei sanonut
päiväunelmissa.
Kuten tavallista..
loistan joka päivä,
minä onnekas kuutamo, saadessani koskettaa silmiäsi.
Unohdus kulkee lävitseni ollessasi paikalla.
Naisen ja palmupuun kesken jaettu tuli
asuttaa paikan ja vapauttaa ajan sydämen
sen uppoutumisesta valosta toiseen matkaamiseen.
Rantasi virtaa joessani,
joka juo teetä eikä piittaa maatilasta.
Ehkä..
huivisi sulaa tien pumpulilla sinusta näkemieni näkyjen voimasta
ja joka tapauksessa.
Sinä olet se henki, joka metsittää taivaan
häipyvillä planeetoilla tyhjyyden meressä.
Vuodat kuukauden verta harhaisista unista
ja puhut siansaksaa vuosikaudet matkasta Jumalan luo,
ja minä olen kiitollinen herkkyydestäsi kautta taivaan ja sitä ympäröivän tuntemattoman,
pirskotan aikeeni kielen viitalle.
Kaikki linnut loittonevat kohti tuhatta nimeäsi
ja kaikki ilma, joka ei kulje lävitsesi, on kirous.
Mistä merestä oikein kauhot tuon herkkyyden?
Ja millä armolahjoillasi tulet nousemaan?
Herra unohtaa sinut maailman puutarhaan
ilman, että metsä käsittää sen laajuutta.
Runollinen meri torkkuu kuoleman asuttamilla silmäripsilläsi
jokaisella silmänräpäyksellä, joka lausuu ikuisen viisauden
kaiken tyhjän puheen keskellä.
Kutsun sinua ja odotan umpirakastunutta kaikua
hämmentyneen kielen linnun kantamana
kaikkien kielten kääntyessä puoleesi.
Minua ällistyttää puutarhasoitin,
joka lähettää äänesi taivaalle,
kun rukouksellesi kyyhkysten puolesta ei tule loppua
eikä sen marmorista tuhoudu atomikaan.
Ja ehkäpä
unelmoit kujerruksesta
kelluessasi kuolleiden rakkaudella ja teoilla tapetun kirjan vedessä.
Ihmisesi, joka ei nuku
musiikkiparatiisissa,
lainaa yönsä meneillään olevista kosmisista öistä
ja kylpee kypsänä kuin naurava vesi maaperän varmuudella.
Nimet pukevat sinut ylittääkseen jalankulkijoiden virran,
ja uhrilahjat ovat onnellisia teurastamisestaan kaikkien nähden.
Pelastat itkijänaisen näkymättömyydeltään
ja kukoistat suuna mukavuutesi kukkuloilla, jotka erottavat elämän kuolemasta.
Vaan:
Äänesi kyntää edelleen myötätunnon suruja,
äänesi:
Pikkulintu joka suunnasta, joka ei kuitenkaan johda mihinkään;
ekstaattisen musiikin paratiisilla piinattu aalto;
väsymyksen täyteinen kuume;
se, mikä ilahduttaa keveyden seiniä
ja mikä sekoittuu universumin hiljaisuuteen.
Nukkuva äänesi: Järvi,
jonka linnut heräävät palvonnasta
joutuakseen unohduksen kadotukseen.
Luet kirjan sokeana
ja silmiesi metsät näkevät Luojan tyttäriä,
laulat maailmankaikkeutta hienovireisellä äänelläsi
ja tavoitat sydämet, jotka ovat pudonneet,
ennen kuin ne nuolevat kuilun reunaa.
Sydämet vailla järkeä,
sydämet, jotka kyntävät jumalallista ilmaa,
sydämet, jotka on päällystetty unohdukseen
täynnään sankaritarinoita..
Ja mikä tieto sinä olet?
Miltä aikakaudelta kotoisin,
oi sinä pimeyden sydämeen kätketty ruusu?
Palvon kehoasi
laulan ääntäsi
laulan vettä kehollasi
laulan kehoasi hukkuen kuivaan maahan
laulan taivasta, jonka avaat
laulan maata, jota muokkaat..
kehosi, leninki
kehosi, vesi
kehosi, kangastus
kehosi, kaukaisuus
kehosi, linnut
kehosi, valoisa
kehosi, santelipuu
kehosi, kuolema
laulan verelläsi
sormillasi
kyyhkysilmilläsi..
huulillasi
niiden punaisella viinillä..
istumaan luoduille pakaroillesi
laulan hiuksillasi merelle…
kaulallasi ikuiselle ajalle
syntymämerkkisi saarekkeella planeetalle..
kehosi taivaallinen
kehosi vaistomainen
kehosi läikytetty
kehosi kirjoitettu
kehosi jahdattava
kehosi nopea…
laulan sitä peilille
laulan sitä uhrein ja rummuin
metsin
ja tuttavin
laulan sitä seisoen
istuen
lentäen..
kehosi tappava
kehosi etäinen
kehosi nukkuva
kehosi, tuho
kehosi, musiikki
kehosi, profeetta
valun sille
levitän sen niitylle
ja valaisen universumin sen öljyllä
kehosi näkevä
läpinäkyvä
kehosi, tuo gaselli, ampuu minua ketteryydestä sinkoavalla nuolellaan
kehosi, hetkellinen auringonlaskun alla
ja ikuinen oksistossa
kehosi, hullu
kehosi, maailma
nuolen sitä silmilläni
lentävällä vedellä
nuolen sitä kosketuksella
ja tulipaloilla joka puolelta
kehosi paratiisissa
kehosi peileissä
kehosi tuulessa
kehosi sirpaleissa
kehosi intiimiydessä
kehosi nurkissa
kehosi tuulenhenkäyksessä
kehosi:
rajattoman nopea,
jota ei voi mitata, ei tuhota, ei välttää
ei saada siitä kyllikseen eikä sen lähdettä näe
hän, joka on ollut janoinen ikuisuuden
ja ikuisuus on tulossa päätökseen
sen tarkoitus on olla tulvimatta yli äyräidensä
alkunaan läimäys ja loppunaan vuodatus.
Hatem al-Kinani on sudanilainen runoilija, kriitikko ja journalisti, joka syntyi Dammamissa Saudi-Arabiassa vuonna 1984. Hän työskenteli sanomalehdille ja erilaisille sudanilaisille sivustoille, ja hänen runojaan on käännetty useille kielille. Häneltä on ilmestynyt kolme kirjaa runouden saralla: Lähtevät pesevät taakkansa pois käsilläsi, Aatamin ruusu ja Sydänystävän kirja (tai mitä musiikki kertoo).
sivuvalo platform 