[Español]
Suom.Emmi Ketonen
Häikäistyneenä teollisista tuhon ja kauneuden
kuvista
ajattelen vanhempiani, heidän vaatimatonta elämäänsä,
ja tästä valheesta löydän rytmin
joka ohjaa kysymykseni horjumattomimpaan
hiljaisuuteen –
Ystävystyä, kadottaa ystävänsä,
uudenvuoden juhlissa
humaltua puhuen menneisyydestä
lapset (joita ei vielä tule)
vanhemmat (joita ei enää ole)
ja tietää, vaikka vain omaksi ilokseen,
ettei mikään voisi nyt olla paremmin.
Valot jotka ylhäällä ikkunassa
syttyvät ja sammuvat kuin flirttaileva Jumala
räpyttäisi silmiään
osoittavat, että vaikka olisit aina tyytymätön,
et ehkä ole kadottanut kokonaan
tuota lahjaa jonka rakkaus jätti sinuun.
Teoksesta Madrid, línea circular (”Madrid, kehälinja”,La Oficina de Arte y Ediciones, 2013)
Aamuyöstä Bilbaon liikenneympyrässä
Katujen jäsentymätön kohina
laahautuu huonosti suljettuun ikkunaan
kantaa kaukaisuuden
jossa miltei voi kuulla meren. Kaikki on alkamassa
hotellihuoneessa: kauneus
joka tänään näyttää lepäävän ja jota nuo kädet
eivät koskaan osaisi piirtää,
horjuvia luonnoksia ravintoloissa ja baareissa
pikkutunneilla, soittamattomia puheluita
ja jälleen etäisyys, tällä kertaa
uskomattomissa sanoissa ja teoissa
jotka täyttävät jäällä ja loistolla
yön lepyttelemät varjot.
Näin syntyy rakkaus ja tässä tulevat
ne joiden on yhdistyttävä,
vielä viimeisen kerran, sen pelottavassa herätyksessä.
Viisitoista minuuttia ennen kuin
poissaolomme on julkista
Ja kyllä, epäilemättä nuo toiset
on osoitettu toteuttamaan
muutokset
ja tarvittavat toimet,
mutta miten vaikea olisi päivä
ilman puhdistavaa, hoivaavaa katsettasi
joka kaiken ylentää.
Valo auraa latua, laskeutuu, toteuttaa
ikivanhaa sopimusta nukkuvan kaupungin kanssa.
Jos jonakin kesänä
soittaisit ja sanoisit että kotisi on tyhjillään
juoksisin kadulle kiireesti ja varmana
että ikuisiksi ajoiksi aukioilla
ja baareissa
ovat menettäneet merkityksensä
sanat kuten epäilys ja aamuyö,
hiljaisuus tai pilvi.
Teoksesta Madrid, línea circular (”Madrid, kehälinja”,La Oficina de Arte y Ediciones, 2013)
Martín Rodríquez-Gaonan runot puhuvat ajasta ja menneisyyden kytköksestä tulevaisuuteen. Kaksi jälkimmäistä runoa ovat ikään kuin toisintoja ensimmäisen teemasta. Aamu on valkenemaisillaan kaupungissa, yön viimeiset ja aamun ensimmäiset kohtaavat tässä hetkessä. Säemuotoiset runot rakentuvatkin kuin toistaen kaikki samaa järjestystä – lopussa aina painokas kaneetti.
Teksti: Emmi Ketonen
sivuvalo platform 