Nidžat Mammadov

Suom. Jukka Mallinen

kirjasta Jatkuvuus (2018)

KESKEYTYMÄTTÖMYYS I

Larisa Dabiželle

Ei putoa malja rikkoakseen kahdeksi sirpaleeksi
hiljaisuuden itsensä ja itsensä välillä. Parvekkeen kyyhkysen
tarpeeton säikähdys liikkuu, kun on luettu juttu
Bilin mielipuolelta, joka ajan mittaan on ottanut muita muotoja.
Myös puut alhaalla lakastuvat muihin nimityksiin – sataa
(kuin painollisen vokaalin venyttäminen nimessäsi
kolmen viikon kautta ja meri. Niin silitetään etäältä,
astuen tilaan.) ja aikoo sataa koko päivän.
Siis on juotava teetä, polteltava, muisteltava
kukan nauravaa tuhkaa ja ruskeaa aurinkoa
kuolleen mehiläisen siivissä. Malja ei vieläkään putoa.
On katsottava sinua
niin kauan kuin sinä katsot lumisten vuorten huipulle
taškentilaisen heijastuksesi lävitse.
Kiertäminen. Lopettaminen.

Šamšad Abdullajeville

Auringonlasku. Gilavar* ja basilikan väreily. Matalan muurin luona
ruskettunut vanhus sormeilee rukousnauhaa. Hän
eroaa kuolemasta vain satunnaiselta nimeltä. Hänessä,
hänen ajelemattomassa vaikenemisessaan kuuluu kolmiäänisyys:
ensimmäisen naisen nauru, viimeiset sanat Charlevillen kulkurilta
ja veren kohina, hitaan veren kohina, hitaan rakkaan veren kohina.
Häntä lähestyy kaksi kumaraa miestä, varmaan tupakalle.
Sitten kaikki kolme poistuvat.
Katu tuoksuu tomulta ja lasten juoksentelulta
(mahdollisesti tämä on vieras lause) julistetun tuulen ruumiissa –
siksakkia siksakissa; ja aina vain sykkii minuutti,
kun vanhus oli yksin itsensä kanssa.
Puolirikollinen seutu (inertian estämiseksi tähän
tarvitaan jokin toinen, olematon välimerkki,
tämän lauseen itse korvaama), sinä tykkäisit.

______________________
*) etelätuuli Kaspianmeren kaakkoisosassa

12.

Kostean maan tuoksu.
Lokakuu on ennen kaikkea
ranteiden ihossa
ja kyynärpäiden taipeessa.
Lintu liitelee kylän yllä.
Ääniä kaukaisuudessa: nainen, mies, nainen.
Mulperihillon maku…
ja turkkilaisten neitsykäisten vaaleakastanjaisten,
tummakastanjaisten hiukkasen vähän leveiden
suorien kulmakarvojen keskeytymättömyys.

KESKEYTYMÄTTÖMYYS II

Paljastit itsesi
näköni kentässä.
Sinulla on Gautaman jalkaterät, suuni
teki kierroksen niiden ympäri.
Kahdesti ei voi sinuun astua
kuin lukemisen virtaan,
kuin toisen suuran ensimmäiseen säkeeseen.
Suudelma tuottaa parantamisen, ehjyyden,
autioittaa sydämeni, merkityksen kukkuroilleen täyttämän.
Kirjailu muuttuu yhä monimutkaisemmaksi ja herkemmäksi,
mutta riittää kun pyyhkii sen pois
yhdellä siveltimen liikkeellä. Merkitysten luisuminen.
Tajunnan neulan luisuminen, sattuman leikkejä muistin lommoja pitkin,
mikä on pituudeltaan hien kyllästämä salaisuutesi,
missä me soimme yhteenkasvanein äänin:
mitä luvuilla, jos kaikki on Ykseys?
Mitä kirjaimilla, jos Sinun Nimeäsi ei pidä lausua?

Dž. S:n, isoisäni muistolle

Suljet silmäsi, sallien maailman levätä
ihmiskatseen myrkystä,
muuttuen unen arvaamiseksi,
josta ei ole herääminen.
Menetys 11:30 aamulla ja lintu liitelee taivaalla – siivekäs risti;
ei laskeutumista, ei kohoamista.
Vuoteen ääressä luetaan ankarasti Jasin
ja sielu jättää ruumiin, kuin liekki tulitikun.
Kuolema – se on kun olet kaikkialla,
(laitan väliviivan, lukien lukemisesta
selityksen koko mehun).
Kuolema on kellotaulu ilman viisareita ja numeroita,
Kaikkeuden tyhjä silmäkuoppa, auringon salakirjoitusta.
Kuolema on että kirjoittaa tuulesta, lehvistöä lukevasta,
joka kääntää ilman.
Haarautuminen jatkuu jopa nyt, kuin ennen,
kun annoit puutarhassasi puiden
juoda tarpeekseen vettä kaivosta.
Nyt sinusta on tullut kosmos, tullut juuret,
oltuaasi aina ne.

KESKEYTYMÄTTÖMYYS III

10.

Emin Azizbeilille

Hämärtää. Illan hiljaisuuden kohdussa parveilevat toukkina ajatukset ”mitä tehdä kuoleman kanssa ja sen jälkeen”? Kuoleman kääntäminen metaforiksi (esimerkiksi ”oikeudenmukaisuus”, ”edalet”, ”delete”, ”poisto”) ei vapauta sinua, ei minua kahlaamon ylittämisestä. Persoonapronominien lahoaminen. Nurkkaan ajettu liikkuu ylöspäin eikukaanmorfisen arkkityypin teeman variaatioiden spiraalina. Me olemme kirjapainovärin jälkiä, kivenleikkausta. Muinaisten huudahdusten ”Kyllä!” ja ”Ei!” keskinäistunkeutumista saattaa kielen haltuunottaminen. X pysyy X:änä – miehuullisuus. Elää – vartioida hautaansa. Tabut. Tabu sanalle seksistä, sanalle kuolemasta, sanalle sanasta. ! työnnetään ():iin kuin kalu emättimeen. Mitä aika tekee kasvoille, monille kasvoille? – muuttaa? ei, palauttaa ”minän” tomuksi. Viimeinen melu jää järjen pyörteen sammumiselle. Puolustus järjen hämärtymisellä? Repaleinen tajunta, köyhän kuilun vertainen. Mutta joka-aamuinen sisäinen hampaiden jynssääminen – paljastettujen luiden – kantaa kuolemanpelon rauhoittamista, mikä vuorostaan hajottaa kaikki ideologeemat, joista ensimmäinen on kaksimielisyys. Massa ja maskien messu, kirjavaksi viuhkaksi rivistyneet, eivät kätke mitään salaisuutta. Yötaivaalta on valmis romahtamaan kypsä sokea kuu. Sille on ominaista muuttuminen ajoittain halkeilleeksi tessera-merkiksi. Sisäänpääsy maksettu. Avaa silmäsi. Herää. Kuin hiekka.

12.

Narmin Gasanovalle

Tätä ei voi selittää kerralla ainiaaksi, vahvistaa toistamisen keinoin.
Aluksi elit ”ääneen”, sitten se karkotettiin sisään.
Muistatko varhaisten gnostilaisten aikojen kadotetun paratiisin,
kun pehmeä ”Valo putosi Pimeyteen”, tapahtuakseen valona? Et?
Nyttemmin on jotain uutta jokaisella iteraatiolla.
Vikojen struktuuri on muuttunut suuresti.
Virukselle on edullista, että kopiot
levittäytyisivät mahdollisimman paljon ilman keskuspesäkettä.
Nyt vaihto, Narmin. Keinona antaa merkitys omalle ”minälleen”.
Mutta sinä väistit… Lukemisen lamaannuttama olento
(hänelle lähetetyt kirjat olivat myrkytettyjä),
lahjoittaa sinulle vaatimattoman lauseen:
” Yalnız Zər atan Əllər üçün təsadüf yox, zərurət var”.
Näkymättömän jälkiä materiassa? Ketät salaisuuden kaanonista.
Canonin leimahdus: Gjandža, XII vuosisadan puoliväli, Mehseti katkaisee
Heratiin lähdön aattona kielet soittimesta
puolisuunnikkaan muotoisella korpuksella. Kuka saa tietää sairaan
kertomuksen,
jossa loiskahteli pimeitä ja mykkiä syvyyksiä,
sairaan, josta tuli lääkäri?
Avainta ei ole löytynyt. Kirjoituksen avulla
ei voi selvitä itsestään, ei irrota.
Jopa seksistä on tullut kommunikaation väline. Vielä yksi leimahdus:
vuosi 597, keisarinna Sujkon viides hallitusvuosi,
sukeltaja Isestä nimeltään Tatsumaro nostaa merestä
bodhisattva Kannon patsaan, yhden 33:ssa hahmossa-kasvoissa.
Maailma on joko harjoitus tai ulostus. Kuulo on suuntautunut
monituntiseen trippiin elämästä ja kuolemasta, jonka paatos
on kaiken paatoksen tahallisessa poissaolossa. Vetovaljaissa –
kärsivällisyys, nöyryys, laulu. Ja sinun katseesi,
tapahtuman odotuksesta puhdistettu. Toivotan hänelle,
ettei hän koskaan kaventuisi kauhussa mustien koirien edessä.
Sinun varjosi ei mene ruumiin rajojen yli.
Sinä väistit. Ja siksi sinut kuullaan. Siksi sinut nähdään.

20.

Mitä monimutkaisemmaksi järjestelmä muuttuu, sitä korkeampi on
todennäköisyys rikkoutumiselle.
Mutta viattomuuteen perustuva järjestys on lähes mahdoton saavuttaa.
Kun et ui myötävirtaa, vaan astut virtaan
(nämä kaksi tilaa muistuttavat eroa lumen ja sateen välillä,
vaikka lumi itsekin voi olla hyvinkin erilaista), joka tajutaan liikkeenä
olemassaolevasta syntyvään, kun astelet eteenpäin
lukemisen, aakkoston matriisin taakse – vitaan ja henkäiset kukkaan,
jota ei ensi kerran kohdattu puutarhassa, vaan kirjassa, dikotomia taide/ elämä
menettää merkityksen. Turha selittää. Mitään ei voi opettaa. Mitään ei voi parantaa.
Ennenaikaisen kristallisaation viettelystä paenneelle,
loputtoman muuttuvaiseksi jääneelle ei maksa mitään
vilahtaa ohi ja kadota kuin kivi, vahvan käden
vesilakeuteen heittämä. Ne, jotka tietävät, vakuuttavat,
että kuvausten keinot ovat lukemattomat.
Yhtä lukemattomat ovat niiden tulkintojen keinot.
Halutessaan voi uudelleenkirjoittaa kuvauksen,
ja sitten uudelleenkirjoittaa uudelleenkirjoitetun.
Ilman tätäkin on selvää: sana on heikko kuin hius. Mutta tiedossa
on myös se, että naisten heikoista hiuksista punotaan siltoja.
Niin toimii sanakin väliin ylityksenä toiselle rannalle.
Minkä jälkeen silta tulee polttaa, että vierelle
lupauksesi pitäen, ilmestyisit sinä.

KESKEYTYMÄTTÖMYYS IV

15.

Lintujen kiertely parkkipaikan yllä. Parkat, kohtalon kutoneet, mikä päättyy haaksirikkoutumiseen. Rytmin mitra ohjaa niiden lentoa. Muistatko, viisivuotiaana piirsit kirjaimia (latinalaisia) kirjasta, siivekkäiden kirjavoimasta. I am a doll, but I have no Idol. Allahi teservvyr etmak mymkunszdyr ve bu sabebdan tesviri gadagandir; soxlari nicat yolunu tesevvyfde tapir. Taivaan ja maan väliin puristettuina, kuin kielen kierto soinnillisista soinnittomiin. Pikemminkin kuningaslintu kuin tulilintu. Kirkko sanoi kolmisin: ”o” tai ympyrä, tai nolla. Suorastaan sirkus pyörillä, aivojen hopean syövyttävä, kylkiluut murskaava. Ikaroksen raakkumisen päälle vetämä rangaistus. Verta saat rykiä, pulunnussija. Linnut. Niiden nimet. Mahdottomat erottaa kuin sokeiden unet: kuljet ikään kuin heijastustasi vastaan – et tiedä minne, mutta olet jo siellä.

Nidžat Mammadov (1982) on azerbaidžanilainen runoilija, proosakirjailija, esseisti, kääntäjä. Kirjoittaa (enimmäkseen) venäjäksi. Hän on julkaissut neljä runo- ja proosakirjaa. Runoja on käännetty useille kielille. Kääntää azerbaidžanin, venäjän ja turkin kielistä. Hänet palkittiin runojen käännöksistä toistuvasti Azerbaidžanissa palkintoina, mukaan lukien Presidentin palkinto. Osallistunut lukuisiin kirjallisiin tapahtumiin, festivaaleihin ja kokouksiin Kaukasuksella, Keski-Aasiassa, Venäjällä, Turkissa, Euroopassa.

Share this: