Suom. Aino Vesanen
Sininen kuin kupari, musta kuin hopea
En ole kallellaan pieniin asioihin.
Pääni on yhtä laaja kuin maailma.
Sitä asuttaa kalaparvi:
Kaaos plus kaaos
on yhtä kuin uusi muoto
hei sinä kuutio!
Ylistys ulottuvuuksille!
Ne pursuavat yli
purkin sivuilta.
Aika riittää meidän liikkua,
tila riittää kasaantua
viimeiseen pisteeseen.
Ympyrä, ympyrä
ympyrä….
Kerros on oikean olkasi
hiljaisuuden mittari.
Kultaiset synnit –
roistot varastavat ne,
ja mielikuvitus on hedelmällinen, se kompastuu
ensi askeleella ulospäin.
Kun tiheys on tietosanakirjamaista avoimuutta
edessä hämmästyksen seuraavan, toistaan seuraavan
haavoittavan, kuin sileä pinta,
pauhaavan, kuin pystyseinä.
Avatkaa sydämeni,
jotta sanat pääsevät sieltä ulos!
Seuraava suupala, kaikki, mikä siinä on
totta, taikasauva,
yhdellä heilautuksella muuttuu ylimääräinen suu
ylimääräiseksi kuin välttämättömyys
ylimääräiseksi kuin toinen mahdollisuus:
Kupari on sinistä,
hopea mustaa,
vereni ylijäämäarvo.
Puen heidät keltaiseen –
nuo, jotka vastustavat runoa
ja joilla ei ole ääntä
henkensä pitimiksi.
Sekuntti, keskipäivä
Sekuntti,
keskipäivä kapenee.
Rakenne kapenee, ja minä
olen tungettuna muottiin.
Luen Roland Barthesia puhuen
hänelle: Tämä kirjallisuuden laji on risteytys.
Riettaus on tekstin kemiaa,
ja naaras kumartuu
nuollakseen sitä, mitä vielä
puhetaidosta on jäljellä.
Intiimiys on vain leikki
muiden leikkien joukossa,
kimalteleva, lapsellinen.
Tuossa se on, alastomuus, hautaamassa sanan,
ja kolmionmuotoinen keho menettää pyhyytensä
hyvässä tilassa rakasteluun,
huonossa tilassa runojen kirjoittamiseen.
Keskipäivä
on fetisistinen tapa kuvata naista.
Tähystän etelään,
tuohon jalkojen väliin tungettuun,
kun taas toistan kauhuissani:
Dialektiikka! Dialektiikka!
Riettaudella, joka estää meitä huokaamasta tylsyydestä
tai jatkamasta
kadotetun ajan etsintää,
uskon pisamien absurdiuteen
vasemmalla olallasi
– yksi ammatillisista typeryyksistäni,
matkien kävelyssäni Aragon-vanhusta.
Ja variksen viisaus toistaa itseään:
Tyylilajilla ja seksillä on yksi ja sama ideologinen rakenne:
Runous.
* Roland Barthes sanoo kirjassaan ”Sade, Fourier, Loyola ”: Riettaus on tekstin uutta kemiaa, tekstin sulamista ruumiiseen (ikään kuin ne olisivat polttavan kuumuuden alaisina) tavalla, joka saa tällaisen sulamisen saavuttamaan tason, jolla kirjoittamisesta tulee monimutkaista logoksen korvaamista seksillä/tyylilajilla[1], ja sen myötä tulee mahdolliseksi puhua seksuaalisesta halusta syntaktisessa mielessä ja kielestä riettautena.
____________________________
[1] Arabiaksi on tässä käytetty monimerkityksistä sanaa, joka voi tarkoittaa sekä “seksiä” että “tyylilajia”. Alkuperäisessä Barthesin teoksessa puhutaan logoksen ja eroksen vaihdosta keskenään. (Kääntäjän huomautus)
Soufiane Elbali on Oujdan kaupungissa v.1992 syntynyt marokkolainen runoilija, toimittaja ja kääntäjä, jolta on ilmestynyt runokokoelma Tai niinkuin aurinko puhui (Dar al-Nahda al-Arabiya, Beirut 2021). Häneltä on myös ilmestynyt kaksi käännöstä ranskasta: Runoantologia Kulta ja varjo, yhtä ruumista sekä kaunokirjalliset muistelmat Argengeorgen salongissa sveitsiläiseltä runoilijalta Markus Hedingerilta (sama kustantaja).
sivuvalo platform 