[Español]
Suom. Emmi Ketonen
SOLMU
jos kirjoitan että olen yli kolmenkymmenen ja että solmu kiristyy
ja nyörit sisälläni kiertyvät
sorrun herkästi kliseeseen
jos kirjoitan että solmu on juossut kylkiluitten väliin
keuhkojen korkeudelle
tunnen kohta sen pienten kynsien kaivautuvan kahden hermon väliin
munimaan munansa
pienen pienet hedelmänsä
ja sorrun luulotautisena pelkäämään omaa ruumistani
sanon lääkärille että solmu on sidottu
hyödyttömien suonien jäänteistä ja tuholaistoukkien kuorista
hän nyökyttelee ymmärtäväisin ilmein ja yrittää kirjoittaa
samalla kun painelee piilossa nappuloita hikoilee pyytää apua
minä vaadin sanon tuovani solmun nenäliinaan käärittynä
totean uhkaavasti kasaantuvan
räjähtävän panoksen salaisen viestin jonka voi tulkita
vain instrumenteilla ankarilla havainnoilla
radiologisilla selvityksillä rasteilla ja ruudukoilla
pyydän bromidia
pyydän että he tutkivat minut ja polttavat kirjekuoren kanssa
jossa ovat tulokset hengityssuojaimet saastuneet säiliöt
tämänlaiset tai tämänkaltaiset sanat
ilmestyvät uniini tuomaan minulle töitä
ottavat todistettujen tosiasioiden muodon luonteen tekstuurin
sanojen ylivoimainen lahja
herätessä ne katoavat yskään kuolaan tai
johdon välkkeeseen yhteyden kadotessa
joka aamu koetan kirjoittaa samalla kun solmu kiristyy
kitisee kuorii reunansa puhdistaa tiivistyneen ytimensä
hilseillen ohuita liuskoja ja hienoa kultapölyä
naurettavaa kultapölyä joka sokaisee minut.
*Teoksesta El nudo (”Solmu”, 2012)
KONE SINKOAA KONEENKÄYTTÄJÄN
verta verihiutaleita yhtenä päivänä verta verihiutaleita toisena
vainaa on puhuminen kasvain elää
vainaa on kaikki mitä ei enää analysoida
verta verihiutaleita turvonnut imusolmuke
luonnonvaloa jonka alle bakteerit asettuvat
halut säle metallin kipinä
puhuin luonnonvalosta ja säde mikroskoopin yllä pilaa kehystyksen
viivyttää tutkimusta tärvelee maiseman käynnistää hälytyksen
seuraa yliannostus lääkkeitä epäluuloja
verta verihiutaleita kauppatavaraa
kaikkien asioiden mitta
tuhoamisen mitta kaikille asioille
jotka järjesteltiin ajatuksen ajatuksella
kaikkien mittojen vääristymisen mitta
puheen kaikissa rekistereissä
kaikkien lihasten venähtämisen mitta
kaikkien varojen laiminlyönnin mitta
pankkien välisen varainsiirron tietojensiirron koodi
terminen rooli verihiutaleen rooli vampyyri
kuollut työ joka hallitsee elävää työtä
kone joka ei osaa sanoa asioitaan ja korvaukseksi
sinkoaa esineitä puhumisen ikuiseen virtaan joka on
koneelle vieras
on sangen hauskaa, että polkupyörä on maanteiden jokapäiväinen ilmiö
koneelle viime yönä ongin purossa jo kahdelta
onnekas minä onnekas sinä
merimetsoparvi pimentää taivaan ja pimentää järjen
guano-linnut liikkuvat kalaparven mukana
kalastajat liikkuvat kalaparven mukana
kalajauho järjestelee maailman
veneet katoavat aamuauringon horisontissa joka on avoin
kaikille mahdollisuuksille
tilastotieteilijä uneksii massiivisen kultakimpaleen mittasuhteet
samalla kun kone sinkoaa kauppatavaransa aloittaa sotia
kairaa putkistoja tunneleita vesisäiliöitä
huijaa punnuksilla torilla väärentää polttoainetta ja jauhaa pillereitä
kahden lusikan välissä
samalla kun sinkoaa rivejä sinkoaa kuulumattomia rajuja kirkaisuja
puheen kaikissa rekistereissä
lääkärin lausunto poliisin lausunto tuomarin lausunto runoilijan lausunto
niiden säikeet
kone sinkoaa koneenkäyttäjän
ennustaa kahvista jauhaa agaavea sylkee kokaa ja takiaisia
imee hyttysen myrkyn
kierrättää sen arvon säätelee Valtiota säätelee Markkinaa
säätelee Puoluetta kuumetta suolta
säihkyy yössä matkalla
valdizánin sairaalaan
tuottaa neulan langan heran syyttäjän
tylppäkärkisen neulan asiakirjojen ompeluun
kamelin neulansilmän ja nuoran
kone tuottaa ja säihkyy aamuauringon autuudessa joka on avoin
kaikille mahdollisuuksille
puhe on vainaa
ruumiisi luovutus Valtiolle
verho uuni kone joka hiljentää lopullisen tulen mylvinän
*Teoksesta Las edades (“Ikävuodet”, 2021)
Teresa Cabreran runo ”Solmu” puhuu kalvavasta, itseään ruokkivasta ahdistuksesta, kirjoittamisesta itsestään. Runo on myös itsetietoinen omista rajoituksistaan: ”jos kirjoitan että olen yli kolmenkymmenen ja että solmu kiristyy / ja nyörit sisälläni kiertyvät / sorrun herkästi kliseeseen”. Toinen runo, yhdeksän vuotta myöhemmin julkaistu ”Kone sinkoaa koneenkäyttäjän” heittelyttää sanoja sinne tänne loistavassa kaaoksessa ja tuo lisänsä myös edeltävän runon aihepiiriin. Parin vuoden takainen runo löytää oivasti kaikupohjaa nykypäivästä tekoälyineen ja ChatGPT:ineen.
Teksti: Emmi Ketonen
sivuvalo platform 