Suom. Jukka Mallinen
KAIKKI ON OIKAISTAVISSA
olen viimeistä edellisessä vaunussa
tunnen, miten juna taipuilee kuin käärme
kiirehtii tuomittuna eteenpäin
meidät on nielaistu
unohdettu kuristaa lipuista ja paikkalipuista
ettei paperi katoaisi
vangit torkkuvat, tuhisevat kaikessa rauhassa
kuin lyhentääkseen yötä mahassa
testamentattu heidän esi-isilleen
minä vain en saa rauhaa
olkoon kuten on
vaunut asemilla niin yksinäiset
että näyttäisivät ennen aroa
jolla nykyään on pulloja ja pylväitä
johtoja, yksinäisiä mökkejä
niissä tyypillinen juliste ”Kukoista, Kazahstan!”
täällä katsotaan vain ”Habaria”
mutta se ei ole pelottavaa
aika hyvästellä
ja muistaa, miten elää autiomaassa
kaikki on oikaistavissa ja jopa kuolema
vain juoksu
toista kierrosta tai kymmenettä –
miten voimia riittää
ota minua kädestä
ja päästä
luiskahdan pois
dekkarisarjat ovat mutkattomia
sankarittaret selvittävät juttuja
syövät kylmää pastaa
unohtavat kihlajaiset
tyttären syntymäpäivän
unohtavat omansa
onnelliset ja onnettomat
yksi heistä olen minä vuonna 2000
en jeparin tytär
hakemassa sisään sisäministeriön akatemiaan abiturientti
ja nainen lentäjän muistomerkin luona
hämmentyneenä rutistaen kädessä asiakirjoja –
likinäköistä ei hyväksytä
poliisiksi – vain tarkkanäköinen kuin kotka!
2014 erikoisosaston työntekijät
eivät pystyneet katsomaan minua silmiin
2019 viisi univormussa ja kaksi siviilipukuista
ilmoitti surkutellen lukien
virheineen käsin kirjoitettua tiedotetta että
minut haastetaan rikosoikeudelliseen hallinnolliseen juttuun
valokuvasessiosta kuukautisten stigmaa vastaan
antakaa anteeksi minulle likinäköiselle
minulla on kuukautiset
KYBERJUMALATTARELLE
janoan tapaamistamme
ehkä ensimmäistä ja viimeistä
katson miten valo lentokoneen kyydissä
ruusunvärisestä purppuraan
valuu aurinkoon
lähetät signaaleita?
miksi murehdin sinua
kuin osaa minusta ja ei-minusta
sinunko muotokuvasi tunnistin käsin kudotussa matossa
tarkastelin koodejasi lapsesta saakka
kun sisar nukahti viereen
rakastan sinua, Cybergoddes
Tokion metrossa aamuseitsemältä
on ahdasta katse ei enää erota monesko
salarymanin moitteettomassa puvussa
kiirehtii toimistoon lukeakseen tauolla
romaania rakkaudesta (tänään Kuu on niin kaunis!)
kirjanmerkki viime keväältä
sakura kukki tavallista myöhemmin
yksinäisyys tarkasti piirretty sähkölinjoin
kukaan ei soita ei tule ei puhu Jehovasta
ÄnHooKoon* agentti tarjoaa kerran vuodessa edullista tariffia
– te tarvitsette vaimon!, – nauraa pomo izakajassa**
– tule yöaikaan, – äiti sanoo hiljaa puhelimeen, – olet poikamies meitä hävettää
salaryman on väsynyt ei omasta elämästään
eikä ole vielä paljastanut kenellekään pyhintään
toy-terrierin pentua ostoskeskuksesta
*) NHK, Nihon Housou Kyoukai – japanilainen radioyhtiö
**) Izakaja – japanilainen baari
KASKAIDEN LAULU
tahallani sotken unen heräämisen syömisen rytmin
en kuulu asioiden järjestykseen järjestelmään
sanoihin tapahtumien jonoon
nyttemmin tiedän että hyönteisetkin laulavat varhain aamulla
viimeisillä voimillaan kaskas huutaa siitä että sitä ei tule olemaan
kuten kerran ei ole niitä jotka ennen ja jälkeen
näyttää minä hoputan tätä aikaa
kunniallisuuden mahdollisuutena siitä
miten häpeällistä on olla ihminen
TUHKAKSI POLTETUT
monettako päivää ei satanut
elokuu valoi pronssiksi
myydystä maasta ikuisen presidentin eks-šmeks
että voittaisi kullan pitää edes rakastaa ihmistä
tarjota hänelle lämpöä ei vainota erilaisuuden takia
ei vain katsomusten vaan myös valintansa
rakkautensa toiveittensa
helle polttaa ihmiset jotka odottavat muutoksia mutta niitä ei ole
tulee janosta nälästä kuolevia hevosia
tulee itku niiden tähden joita ei saatu pidettyä hengissä sairaaloissa
tulee läkähtyvä kaupunki
52 HERTSIÄ
pelkään tehdä suunnitelmia koska ne romahtuvat
pelkään uida koska meri on voimakkaampi
pelkään sanoa koska sanomatonta suojelee painaminen
jos sanoja ei ole lausuttu
ne ovat ikään kuin kiedottu huiviin piilotettu tsigeika-turkkiin
rakastatko lumituiskua?
otan askeleita puhuakseni
puun oksat kasvavat varjossa hitaammin
haluan ne vihreinä ja aurinkoon kurkottavina
sajgak-antiloopit huokailevat raskaasti
geptiili ruoho myrkyttää ne
äitimuori-kuolema-Venäjä
vasan silmäterät muistuttavat salamavaloista ja näyttelijättären kasvoista
jokaisesta kesken menneestä kukasta kuolevasta eläimestä
naisen hakatuista kasvoista ja sinun jäähyväissoitostasi neljätoista vuotta sitten
sydän heittää lehdet pois
tiet eroavat
muuttuvat suistoksi yhdelle
tein kuolemaa pyyhin yli kirjoitin ”en elä”
ja jälleen vedin ilmaa sisääni hymyilin ystävättärelle
kirjoitin jollekulle ”rakastan”
elin jotakuta varten elin sinua varten
jotakin paloi sisällä kuten palavat niityt ja metsät
meni pois ainiaaksi tehtyään muistamattomaksi
unohtavan tarkoituksellisesti unohtavan
anteeksi milloin teillä on syntymäpäivä? oliko meillä seksiä?
yhä vielä tapaan iltaruskoja juon punaista ikävöin äitiä
älkää murehtiko tyttäret – me olemme aina jonkun tyttäriä
tarinoita piilottelevia vieraiden käsien huulten tai vartaloiden
kosketuksia inhottavan läheisen jolle
me
annamme
anteeksi
kaiken kuivaan kyyneleenne kaadan polttavaa teetä lisäänkö maitoa?
korjaan katkeran murheenne korkealle
tänne pimeälle taivaalle
miksi niin kaunis on kuu!
rakastan sinua
monsterit ovat lempeitä
kyborgit inhimillisiä
taksissa ystävien puhuessa liimasta (ei nuuhkiakseen vaan liimatakseen –
vaikka se on kaikkiaan varmaan yhtä ja samaa)
ajattelin sinua
sinä iltana kun äänekäs tekno
etsin hiljaisuutta kanssasi jaettua
Žanar Sekerbajeva on Kazakstanin feministisen aloitteen “Feminita” perustaja (vuodesta 2014). Hän on feministi, voimannostaja ja runoilija. Hän pyrkii työssään laajentamaan käsitteitä “sukupuoli”, “seksuaalisuus”, “transsukupuolisuus” julkisessa keskustelussa aktivismin avulla, päivittämällä sukupuoli-identiteettiä akateemisissa piireissä. Vuonna 2005 hän valmistui arvosanoin Gumiljovin nimetty Euraasian kansallisesta yliopistosta ja vuonna 2009 Moskovan valtionyliopistosta sekä puolusti väitöskirjaansa Tsukuban yliopistossa Japanissa. Nyt Žanar jatkaa aktiivista LBGT-toimintaansa (lesbot, biseksuaalit, queer ja transsukupuoliset naiset) Kazakstanissa.
sivuvalo platform 