[castellano]
Marisa Martínez Pérsico
Käännös: Emma Toukonen
Haurauden sydän
En ole koskaan ymmärtänyt
pyöveleiden
pelkoa
teloitettavaa kohtaan.
Esimerkiksi viiksekäs anarkisti
Kansallisarkiston kuvassa
kuumeesta lasittunut katse
jalat kahlittuina rautakahleisiin,
takuuvarmasti vaaraton
sotilaiden saappaiden ja pyssyjen edessä.
Pelottaako luotien kimpoaminen?
Kuolleen lähellä oleminen?
Vai uhrin viimeinen toivo
joka pakottaa virkamiehen
sitomaan köyden hänen kaulaansa ja joukkojen
ottamaan muutamia askeleita taaksepäin
kunnes ruumis muuttuu
roihuavaksi kimpaleeksi?
Olen nähnyt
vaiteliaan apilan
kauhistuttavan
palatsien rakentajat
Turhauttavat metsästysjahdit nukkuvan hirven vuoksi.
Kapteenien tärisevän lahdilla,
joilla tuuli muuttaa yhtäkkiä suuntaa.
Valta ei tunnista haurauden sydäntä,
sitkeää harhaa,
joka pesii aina paikassa
joka kohta särkyy.
Perintö
Töissä
sähkösirkkelin terä
leikkasi isältäni sormen irti.
Kerrotaan, että hän nosti verisen peukalonsa lattialta
ja heitti sen roskiin,
mitään sanomatta.
Kotona hän sanoi haavan olleen puhdas.
Kivuton. Siitä ei edes tullut verta.
Hän eli tyynenä, ilman kahta sormiluuta,
joskus tavarat kuitenkin
lipesivät hänen käsistään
tai hän halusi tarttua pulloon
ja hapuili ilmaa.
Kun häneltä kysyttiin
miksei hän käyttänyt enemmän vasenta kättä
hän vastasi
että tämä oli hänen tapansa koskea:
aistia esineen muoto
menetetyllä sormellaan.
Kenties myös minulta sirkkelin terä
vei peukalon.
Ja tämä selittänee
kiintymykseni tappioihin;
periksiantamattoman
pakkomielteen tunnustella
tyhjää jostain
mitä ennen oli.
sivuvalo platform 