Aya Chalabee

AyaChalabeePicByDinaSubhiCC
Aya Chalabee on Suomessa asuva irakilainen kirjailija. Hän on julkaissut vuonna 2014 novellisarjan arabiaksi ”Ei aurinkoa Bagdagissa” ja osallistunut Suomessa runotapahtumiin lausuen runojaan ja lukien novellejaan.
Hän valmistelee seuraavaa novellisarjaa, joka on vielä nimetön. Chalabee on kääntänyt arabiaksi suomalaisia ja kansainvälisiä runolijoita sekä klassisia ja moderneja novelleja. Hän on myös blogikirjoittaja ja taidemaalari.

Kuva: Dina Subhi
http://chalabeeaya.blogspot.fi

 لحظة-ضجر-صيفيةلحظة-ضجر-صيفية2_Page_2

 

 

Tanya Tynjälä

TANYA2


Tanya Tynjälä
(Peru) is a science fiction and fantasy writer based in Finland, specialised in children and young adults. She has a Master Degree in French as a foreign language. Beside children books, Tanya has published the flash fiction book SUM (2012) and (Ir)Realidades (2017). Her story “El Ritual” (Rituaali) was included in the book Suomalaisia Saunanovelleja (2017, Aviador). She also writes a travel blog: Piedra que corre sí que coge moho and is editor in chief of the Spanish language for Amazing Stories Magazine. Sivuvalo is very honored to publish “Law Zero” and “Like Unicorns” translated by Marlon James Sales. “Dont switch off the light” was translated by Tommi Tynjälä


 [Español]

 

Law Zero

Receiving the Nobel Prize only made his schizophrenia worse.

That same evening, he confessed to Ajeeb (the only one capable of listening to him without any prejudice) that life was causing him so much pain. He broke into sobs like a young boy. Ajeeb did not embrace him, since he thought that his metal body would only bring more chill to the already frightened Genius.

The autopsy read, “Death by overdose of bio-modified benzodiazepine.” Ajeeb took care of administering it to him every night. It was the only substance that could relieve the chronic insomnia that rattled the Genius.

When the authorities interrogated him, Ajeeb stared at them blankly. He then responded with a calm and monotonous voice that so characterized him:

“They shoot the horses. Don’t they?”

 


DON’T SWITCH OFF THE LIGHT

Little Pedro simply asks for the light not to be switched off when he goes to bed, he refuses to give any explanation. His parents have tried everything, entrusting him with the guardian angel, making fun of him telling he is already a big boy, threatening, psychotherapy. Nothing works. The psychologist does not believe in a trauma. Apart from this detail, Pedro seems very calm and happy. The psychologist advises the worried parents to wait; surely it will pass when he gets older.

Little Pedro only sighs and asks for the light not to be switched off without telling why. His parents would not understand. He is not afraid of anything. It is that stupid hairy monster who hides under the bed that is afraid of darkness. If they turn off the lights, it gets with one jump under the blanket of poor Pedro. And who wants to sleep with a trembling and weeping monster?

 


LIKE UNICORNS

The girl shyly peeked through a hole in the fragile ice, just enough to see the immense creature that there stood. ¿Did she create it herself? The creature was accompanied by two smaller ones. “They must be her babies,” the girl thought.

The creature was waiting patiently for something to happen, something the girl did not seem to understand. Its babies were skipping about and playing as they tried to push and bite one another. The girl smiled. All of a sudden, one of the babies lifted its head and looked directly at the place where she was hiding. She got frightened. She wanted to escape. But there was something stronger than fear that made her stand still and hold her breath. It was curiosity. The little one came near her, its curiosity about her also piqued. Would it get frightened? Once it reached the place where she was hiding, it drew its snout closer (she imagined it to be very cold) and sniffed her. The girl saw its little black eyes and its fur that was as white as the snow around them. She realized that she had never seen something as beautiful. She tried to touch it.

The creature let out a roar that sent shivers down her spine. It went away and trotted towards its mother.

The girl ran as fast as her short legs could take her. Upon reaching the hatch of her shelter, she hurriedly placed the palm of one of her gloved hands onto it. The hatch recognized her and let her in. She did not even bother to stay in the disinfection chamber. The computer flashed a warning. She could not afford to wait. She needed to tell it to everyone. She found her family eating the evening meal. They turned around and looked at her. She did not even remove her diving suit.

“I saw a polar bear! I saw a polar bear!” She shouted enthusiastically.

Her mother wanted to reprimand her for entering the house with the suit still on. It must be full of God knows what radiation from the outside, but all she could do was smile at her innocence. The girl’s older brothers were the ones who began making fun of her.

“Everybody knows that polar bears don’t exist! Soon you’ll be seeing ghosts!”

 

Tanya Tynjälä

TANYA2
Tanya Tynjälä (Perú) es una escritora de ciencia ficción y de fantasía, especializada en niños y adultos jóvenes que reside en Finlandia. Tiene una Maestría en francés como lengua extranjera. Además de libros para niños, Tanya ha publicado el libro de microficción SUM (2012) e (Ir) Realidades (2017). Su relato “El Ritual” (Rituaali) fue incluido en el libro Suomalaisia Saunanovelleja (2017, Aviador). También escribe un blog de viajes: Piedra que corre sí que coge moho y es editora en jefe en idioma español de la revista Amazing Stories.
Sivuvalo se siente muy honrado de publicar Ley cero y Como los unicornios traducidos por Marlon James Sales. No apagues la luz fue traducido por Tommi Tynjälä


 [English

LEY CERO

Recibir el premio Nobel solo agudizó su esquizofrenia.

Esa misma noche le confesó a Ajeeb (el único capaz de escucharlo sin juzgar) que vivir le hacía daño y se puso a llorar como un niño. Ajeeb no lo abrazó, pues pensó que su cuerpo de acero solo le causaría más frío al ya estremecido Genio.

La autopsia rezaba: “muerte por sobredosis de benzodiazepinum bio modificado”. Ajeeb se encargaba de administrárselo todas las noches. Era lo único que lograba mitigar el insomnio crónico del que sufría el Genio.

Cuando la fuerza del orden lo interrogó, Ajeeb solo dijo, lanzándoles su inexpresiva mirada y con esa voz calma y monótona que lo caracterizaba:

— ¿Acaso no se matan a los caballos?


NO APAGUES LA LUZ

Pedrito solo pide que no le apáguenla luz cuando va a dormir y se niega a dar explicaciones. Sus padres han tratado de todo, que se encomiende al ángel guardián, burlarse de él diciéndole que ya está grande, amenazarlo, psicoterapia. Nada parece dar resultado. El psicólogo no cree en un trauma. Aparte de ese detalle, Pedrito se ve muy relajado y feliz. El psicólogo aconseja a los preocupados padres que esperen, que seguro pasará con la edad.

Pedrito solo suspira y pide que no le apaguen la luz sin decir porqué. Sus padres no lo entenderían. Él no le teme a nada. Es ese tonto monstruo peludo que se esconde debajo de su cama quien le teme a la oscuridad. Si apagan la luz, él se mete de un salto bajo las mantas del pobre Pedrito. ¿Y quién quiere dormir con un monstruo tembloroso y llorón?


COMO LOS UNICORNIOS

La niña se asomó tímidamente, lo suficiente como para ver a la inmensa criatura observar un orificio en el frágil hielo. ¿Lo habría hecho ella? Acompañaban a la criatura dos iguales a ella pero más pequeños, sus crías supuso la niña.

La criatura esperaba paciente a que sucediera algo que la niña no lograba comprender. Sus crías daban vueltas alrededor, jugando por ratos a empujarse y morderse. La niña sonreía. De pronto uno de los pequeños levantó la cabeza y miró directamente hacia donde ella se escondía. Tuvo miedo, quiso huir, pero algo más fuerte que el temor – la curiosidad – la hizo mantenerse inmóvil, casi sin respirar. El pequeño se acercó, también curioso hacia ella. ¿Tendría también miedo? Una vez frente a frente él acercó su hocico – que ella imaginó muy frío- olisqueándola. La niña pudo observar sus ojillos negros y su pelaje blanco como la nieve alrededor. Ella pensó que jamás había visto algo tan hermoso y deseó poder tocarlo.

La criatura lanzó un rugido que hizo estremecer a la niña. El pequeño se dirigió trotando hacia su madre.

La niña corrió lo más que sus pequeñas piernas le permitieron. Al llegar a la escotilla de su refugio, puso fervorosa la palma de su mano enguantada sobre ella. La escotilla la reconoció y la dejó entrar. Ni siquiera se detuvo en la cámara descontaminante. La computadora le lanzó una advertencia. Ella no podía esperar, tenía que contárselo a todos. Su familia se encontraba tomando sus alimentos vespertinos. Todos voltearon a verla. Apenas si logró quitarse la escafandra.

—¡Vi un oso polar! ¡Vi un oso polar!—Gritó emocionada.

Su madre quiso reprenderla por entrar con el traje, lleno de sabe dios qué radiaciones externas, pero ante su inocencia solo pudo sonreír. Sus hermanos mayores fueron los que empezaron a burlarse de ella.

—¡Todos saben que los osos polares no existen! ¡Pronto vas a ver fantasmas!

 

 

Poetry evening and discussion with Saima Afreen | 28.10

28.10.2017
18:00 – 20.00 PM
Globe Art Point, Helsinki
Malminkatu 5, Helsinki

Welcome to discuss and listen poetry by Saima Afreen

Saima is the writer-in-residence for Villa Sarkia Writers Residency, Finland for 2017 autumn period where she’s currently working on the manuscript of her first poetry book.

Calcutta is where she grew up, smelling shiuli flowers and chewing different syllables. To breathe she churns poems; to earn a living she works as a journalist. Her poems have been featured in The McNeese Review, The Notre Dame Review, The Nassau Review, The Oklahoma Review, The Foliate Oak Literary Magazine, Episteme, Friends Journal, Shot Glass Journal, Visual Verse, Open Road Review, Muse India, Coldnoon Travel Poetics, Indian Literature, Wordweavers among others. She was invited as a poet delegate to Goa Arts and Literature Festival (2016), Guntur Poetry Festival, TEDx VJINET, Writers Carnival, Prakriti Poetry Festival, Aliah University and several other poetry platforms.

Saima won ‘The Nassau Review Writer Award in Poetry’, 2016, second prize in ‘Prakriti Foundation Poetry Contest’, 2016, the first prize in poetry contest by Wordweavers, 2013 and she was the winner in MuseIndia Poetry Contest, 2010.

* Villa Sarkia is a residence upheld by the culture association Nuoren Voiman Liitto and the city of Sysmä in southern Finland.

Razan Abou Askar 

Razan 5


Razan Abou Askar
 is a Palestinian-Finnish independent artist living in Helsinki. Her studies of English Language and Literature, as well as a love for art, which runs in the family, reinforced her artistic interests, especially in terms of writing and performance art. Growing up abroad and having been born to a family who emigrated from Palestine to the Middle East and Europe long ago, Razan explores in different ways what it means, emotionally and psychologically, to be caught in between these different worlds. The quest for individual liberty and contemporary women’s socio-cultural circumstances are some of the issues inspiring her to write a number of short stories and poetry.

Photo: Sepideh Rahaa


 

strip 

strip

the outer layer

I want to strip

and not feel naked

or vulnerable

peel the skin that smells like reproval

I want soul I want heart

see this body go mural

strip

the thought of shame

I want to strip

away my name

cover skin with soil and cause turmoil

in this game

called blame

strip

the borders

drawn around an earth bound to

nations

mistaking unity for infantry

confusing “normativeness” for “naturalness”

enemies

or neighbours

—selfsame turning of tables

strip

the socialisation into maleness and femaleness

I want to strip

me

and wear you

till we become undifferentiated

till I no longer need to strip

to be naked

with you

Saad Hadi, David Gambarte ja Roxana Crisólogo Helsingin kirjamessuilla

29.10.2017
12.30-13.00 PM
Olohuone-lava

22042226_1611492272234322_1054324877827014886_o

Facebook Event

 

 

Runosunnuntai Olohuone-lavalla:
12.30-13. Sivuvalo: Onko tämä suomalaista kirjallisuutta?
Sivuvalo on monikielinen kirjallisuusprojekti, jonka tavoittena on edistää Suomessa asuvien ja omalla äidinkielellään kirjoittavien runoilijoiden ja kirjailijoiden oikeuksia ja teosten näkyvyyttä. Tekstejään esittävät runoilijat David Gambarte ja Roxana Crisólogo espanjaksi ja prosaisti Saadi Hadi arabiaksi. Tekstien suomennokset ovat esityksen aikana esillä.

Nuoren Voiman Liito yhteistyössä Sivuvalo

Nuoren Voiman Liiton kirjamessujen teema on tänä vuonna runous. Messualueellamme pääset tutustumaan vuosittaisen kirjallisuusfestivaalimme Runokuun suosittuihin ohjelmiin. Messut huipentuvat Runosunnuntaihin, joka valtaa Olohuone-lavan viimeisenä messupäivänä. Lavalla nähdään elävän runouden lisäksi keskusteluja ja musiikkia.

* Kuvat, oikealta vasemmalle: David Gambarte: Rosamaría Bolom, Saad Hadi: Zoila Forss ja Roxana Crisólogo: Rosamaría Bolom.

 

 

 

Mutant Language | Mangesproget litteraturoplæsning @Nordisk Sprogfest

 

20.9.2017
Kedlen,Godsbanen
Skovgaardsgade 3
Århus, Denmark 

Facebook Event

 

21742307_10154914645052596_770349603_o

NolitchX will host a Nordic Multilingual Multimedia Literature event as part of the Nordisk Sprogfestin Aarhus, Denmark. Writers from different Nordic countries will read their texts in their own languages (Arabic, Persian, and Spanish) in dialogue with sound and music, while Danish translations are projected on a screen. A unifying thematic is the living between two spaces, which do not need to be interpreted literally.

Invited poets and writers: Azita Ghareman (Iran/Sweden), Mazen Maarouf (Palestine/Iceland), Kawhter Abu Hani (Palestine/Sweden), Roxana Crisólogo (Peru/Finland) and Lucas Ruiz (Spain/Denmark).

Visual artist: Ana Gutieszca (Mexico/Finland)
Producers: Daniel Malpica & Petronella Zetterlund
Banner: Daniel Malpica

Organizers: NolithX – Nordic literature in change and exchange in collaboration with Nordisk Sprogkoordination

Open to everyone and entrance free.
Please, register with a mail to sprogfest@fnfnorden.org

Read the whole Nordisk Sprogfest program

——————————-

[Svenska]

Onsdagen den 20 september bjuder NolitchX på ett mångspråkigt multimedialt litteraturevenemang som del av Nordisk Sprogfest i Århus, Danmark. Författare från flera nordiska länder läser sina texter på sina egna språk (arabiska, persiska och spanska) ackompanjerade av ljud och musik medan danska översättningar projiceras på duk. Ett samlande tema är att befinna sig mellan två platser, inte behöver tolkas i bokstavlig mening.

Författare på scen
Azita Ghareman (Iran/Sverige)
Mazen Maarouf (Palestinq/Iwland)
Kawhter Abu Hani (Palestinq/Sverige)
Roxana Crisólogo (Peru/Finland)
Lucas Ruiz (Spanien/Danmark)

Ljudkonstnär: Ana Gutieszca (Mexico/Finland)
Producenter: Daniel Malpica (Mexico/Finland) & Petronella Zetterlund (Sweden/Mexico)
Banner: Daniel Malpica

Arrangör: NolithX – Nordic literature in change and exchange i samarbejde med Nordisk Sprogkoordination

Alla är välkomna. Gratis inträde.

Vänligen anmäl er genom att skicka ett mail till sprogfest@fnfnorden.org.

Läs hela prgorammet för Nordisk Sprogfest.

 

KBH Poetry X – Multilingual Poetry Event

30.9.2017
Bryggekælderen
Njalsgade 15, 2300
Copenhague Denmark facebook

 

 

posterCOPEN
NolitchX will be introduced on a bigger scale in Copenhagen through a multilingual multimedia poetry night in collaboration with Red Door at Bryggekælderen at the library of Islands Brygge. Invited artists from Finland, Norway, Sweden and even Colombia. On stage:

Maritea Dæhlin (Norway/Mexico)
Roxana Crisologo Correa (Peru/Finland)
Lalo Barrubia (Uruguay/Sweden)
Louise Kristensen (Denmark)
David Davies – The Poet Bastards (New Zeeland/Denmark)
and special guest Jotamario Arbeláez (Colombia)

Organized by Red Door and Nolitch X

Thanks to Nordisk kulturkontakt and Nordiska kulturfonden – Nordisk Kulturfond for supporting the NolitchX project.
A special thanks to Bryggekælderen for providing the space for this event.

Malmö Poesi-X Multilingual Poetry Event

24.9.2017
Moriska Paviljongen
Norra Parkgatan  
214 22 Malmö Sverige
facebook

MALMÖ

NolitchX är ett litteraturprojekt som drivs av Sivuvalo (Helsingfors), Tre Tärningar (Malmö) och Red Door (Köpenhamn) för att uppmärksamma och ge plats åt litteratur som skrivs på invandrarspråk i de nordiska länderna.

NolitchX vill gärna ifrågasätta gränserna mellan språk och tillhörighet, såsom mellan konstens olika uttrycksformer. Därför bjuder NolitchX in till en kväll där text på en mängd olika språk, musik och bild smälter in i varandra.

NolitchX is a project run by Sivuvalo (Helsinki), Tre Tärningar (Malmoe), and Red Door (Copenhagen) that works to make visible the literature written in immigrant languages in the Nordic region.

NolitchX would like to question the limits between language and identity, as well as between different artistic expressions. Therefor, NolitchX invites you to a poetry night where text in different languages, music, and image merge.

På scen/On stage:
Azita Ghahreman (Iran/Sverige)
Mazen Maarouf (Libanon/Island)
Zurab Rtveliashvili (Georgien/Sverige)
Elizabeth Torres (Colombia/USA/Danmark)
Ahmed Zaidan (Irak/Finland)
Dodou Touray (Gambia/Finland)

Musik/Music: Maher Cissoko
Produktion/Production: Lalo Barrubia

Gratis inträde/Free entrance

Presskontakt/Press: nolitchx@gmail.com

Tack till: Malmö Kulturstöd, Nordiska kulturfonden – Nordisk Kulturfond, Nordisk kulturkontakt

NolitchX TALK: Immigrant Language Writers in the Nordic Region @Nordisk Sprogfest, Aarhus, September 2017

20.9.2017
Keldlen, Godsbanen
Skovgaardsgade 3
Århus, Denmark 

16:00–17:00  Discussion with immigrant language writers on the situation and experience of immigrant language writers living in the Nordic countries.

There are a lot of immigrant language writers residing in the Nordic countries, who have arrived here for various reasons. Some have left their home countries for political reasons or war, others have come to the North for love, or a number of other reasons. They all struggle to be able to work as professional writers in their new home countries, and they all find different methods for managing.
Hear the stories and experiences of Kamal Ahmane, Berber writer form Algeria who now writes in Danish, Roxana Crisólogo, Peruvian poet founder of the multilingual literature project Sivuvalo in Helsinki, and Azita Ghahreman, one of Iran’s leading poets who in Sweden has engaged in translating and editing.

Participating authors: Kamal Ahmane (Algeria/Denmark), Roxana Crisólogo (Peru/Finland), and Azita Ghahreman (Iran/Sweden).
Moderated by Petronella Zetterlund

The talk will be held in English

Open to everyone and entrance free
Please, register with a mail to sprogfest@fnfnorden.org

Organized by NolitchX
Read the whole program of the Nordisk Sprogfest.

Saad Hadi

 

SAADHadi


Saad Hadi
(Iraq)

Käännös: Anne Ketola
Kuva: Zoila Forss

Matryoshka, eli Maatuska, on hurmaavan kieroutunut tarina yksinäisyydestä. Se kertoo sekä eroottisesta himosta että kaipuusta tulla kuulluksi; niin suuresta halusta tulla toisen ihmisen huomaamaksi, ettei enää haittaa, vaikka tämä toinen ihminen ei olisikaan todellinen. Kääntäjälle tarina on varsinainen herkkupala. Hadi kuvailee tarkasti sekä märkää halua että pölyistä pitkästymistä.
Tarinan tempo vaihtelee ja pitää lukijaa otteessaan aina hämmentävään loppuun saakka. Käännökset on tehty kirjailijan itsensä tekemän englanninkielisen raakakäännöksen pohjalta, jota kävimme yhdessä läpi. (Anne Ketola).


[English]   [عربي]

 

Maatuska

Nainen avasi muovipussin, ei paljon nyrkkiä suuremman, ja kaatoi pulverin pieneen lasikulhoon. Hän kaatoi lasillisen vettä jauheen päälle ja hämmensi seosta, kunnes jauhe liukeni. Hänen ei tarvinnut enää lukea ohjeita pakkauksesta. Toimenpide oli helppo – kuin valmistaisi kupin teetä tai kahvia tai lasillisen mehua. Kun seos muuttuisi kokkareiseksi, hän lisäisi siihen pari tippaa nestettä pienestä pullosta jonka oli muovipussin mukana saanut, ja jatkaisi hämmentämistä. Sitten hänen täytyisi laittaa kulho jääkaappiin kymmeneksi tunniksi, jonka jälkeen siitä löytyisi pieni mies. Tämä outo otus tulisi nostaa varovasti, pestä keittiön hanan alla ja kuivata. Tämän jälkeen naisen tulisi viedä otus makuuhuoneeseen, asettaa se varovasti tyynyn reunalle, sammuttaa valot, sulkea ovi ja pysyä poissa. Muutaman tunnin kuluttua hän löytäisi sängyltään täydellisen miehen valitsemillaan ominaisuuksilla.

Tänään nainen yrittäisi tehdä normaaliaskareitaan. Hän suoritti toimenpiteen, nyt jo ulkoa opetellun, ja istui keittiöntuolille, joka oli makuuhuonetta lähimpänä. Kello oli kymmenen aamulla. Miehen ensimmäinen vaihe olisi valmiina iltakahdeksalta, jonka jälkeen nainen hakisi hänet jääkaapista ja veisi makuuhuoneeseen. Aamunkoitteessa, tai pian sen jälkeen, hän saisi mieheltä ensikosketuksen, ensisuudelman, tai ehkä enemmänkin, jos pulveri oli hyvälaatuista. Hän kuitenkin muisti ostaneensa keskilaatuista tavaraa rahatilanteensa rajoittamana.

Edellisenä viikonloppuna nainen oli mennyt kantabaariinsa ja asettanut kolikot koneeseen yksi kerrallaan. Pian hän oli nähnyt edessään valikon vaihtoehtoja; ei kuitenkaan niin montaa kuin hän oli odottanut. Hänen ei annettu valita rotua, pituutta, rinnanympärystä, painoa, peniksen kokoa tai erektion kestoa. Hän valitsi sen minkä vaihtoehdoista löysi: mustaa väriä silmiin, lyhyet varpaankynnet, keskikokoinen keho, kiharat hiukset, normaali hienhaju, kuparinen iho, paksu karvoitus rinnassa ja intiimialueella. Sen jälkeen hän valitsi ok. Pian hento pulveri valui säiliöstä koneen päällä. Pulverissa hän näki pieniä, sinisiä, vihreitä ja violetteja kuulia. Se tippui pieneen, metallivivun kannattelemaan muovipussiin, jonka kone lopulta asetti pieneen pahvirasiaan. Sama metallivipu noukki pienen pullon koneen takaosasta ja asetti sen rasiaan. Rasia suljettiin ja työnnettiin ulos reiästä koneen lasikuomussa, jonka takaa nainen tapahtumaa seurasi.

Hän valmisti kupillisen teetä, poltti savukkeen ja avasi radion. Oli tapahtunut lento-onnettomuus, jossain oli syntynyt kolmipäinen vasikka, ja toisaalla oli varastettu patsas. Hän vaihtoi kanavaa mutta ilmoille kajahti omituinen musiikki. Mitä hän seuraavaksi tekisi? Hän sulki radion, meni kylpyhuoneeseen ja istui WC-istuimelle. Hän riisuutui, kylpi, käveli alastomana makuuhuoneeseen ja asettui sängylle. Sitten hän pukeutui parhaisiin vaatteisiinsa, suihkautti hajuvettä, noukki sateenvarjonsa ja lähti.

Nainen ei tiennyt minne mennä, joten ensitöikseen hän meni supermarkettiin; vaelsi sen käytäviä, soitti sitten ystävälleen kolikkopuhelimesta, mutta linja soi ilman vastausta. Hetken aikaa nainen istui bussipysäkillä pienen puutarhan vieressä ja katseli putoavia lehtiä, joita syystuuli lennätti ympäriinsä. Aika kului hitaasti, joten nainen meni kantabaariinsa ja istuutui yksin hämärään nurkkaan. Hänen edessään oli peili. Nainen katseli kalpeita kasvojaan hörppien sitruunalla maustettua olutta; harmaita hiuksiaan, ryppyisiä silmiään tummien lasien takana, siroa kaulaansa joka peittyi vaaleanpunaisen paidan kaulukseen. Nainen kääntyi ja näki koneen, josta hän oli ostanut miespulverin muutamaa päivää aiemmin. Hän mietti, kuinka onnellisia olivatkaan ne naiset, jotka saattoivat asioida koneella milloin tahansa; jotka vain syöttivät rahat, valitsivat juuri haluamanlaisensa miehen ja tekivät tälle mitä ikinä heidän halunsa sanelivat. Kun miehen keho sitten alkaisi heiketä ja nuutua, laitettaisiin se jätesäkkiin hävitystä varten, tai jääkaappiin siinä toivossa, että se vielä virkoaisi, tai kenties se muumioitaisiin ikuisiksi ajoiksi maatuskarasiaan.

Nainen tilasi toisen oluen. Vanha tarjoilija toimitti sen pöytään ja lausui muutamia sanoja; joko nainen ei niitä kuullut tai sitten hän ei niitä huomioinut. Kun tarjoilija lähti, nainen pohti itsekseen, oliko mies vain kysynyt jotain vai kenties flirttaillut. Ei siinä mitään pahaa ollut; mies käyttäytyi samoin varmasti kaikkien yksinäisten naisten kanssa. Kun tarjoilija käynnisti vanhan nauhurin ja valitsi naisen lempilaulun, soi nainen tälle kiitollisen hymyn. Baariin astui mies ja nainen. He asettuivat salin toiselle puolelle. Pian seurasi toinen seurue, mies ja kaksi naista, jotka istuutuivat koneen lasikuomun eteen. Hän huomasi kaipaavansa juttuseuraa. Aiheella ei olisi niin väliä; hän vain halusi saada avata huulensa, liikuttaa kieltään ja lausua asioita. Voisiko hän tulla baariin huomenna olentonsa kanssa? Istuisiko hän miehen kanssa baarin nurkkaan, antaisiko hän miehen puhua ja kuuntelisi, vai puhuisiko itse ja laittaisi miehen kuuntelemaan? Kestäisikö miehen keho, heikkolaatuisine ominaisuuksineen, huomiseen, vai murentuisiko se sitä ennen? Nainen koittaisi olla käyttämättä miestä loppuun. Entäs mies joka parhaillaan istui baarin toisella puolella? Kykenikö hän täyttämään edessään istuvan naisen villeimmät ja oudoimmat toiveet? Oliko mies todellinen vai naisen käsien luomus? Oli miten oli, mies oli naisille mieleen: hän oli komea, tyylikäs ja hänen silmänsä hurmaavan tummat. Mutta millainen oli hänen äänensä sävy? Oliko se karkea vai pehmeä? Näitä sävyjä hän ei kuullut, sillä mies puhui hiljaa ja oli kumartuneena pöydän päälle/päällä lakkaamatta. Nainen yritti saada miehen huomion siinä onnistumatta. Eipä naisen ulkomuodossa mitään huomiota herättävää ollutkaan. Hän oli naisen rauniot, tai pikemminkin näiden raunioiden varjo.

Nainen tyhjensi lasinsa ja poistui. Vastaantulevien miesten katseita etsiessään hän haaveili niistä muodoista, jotka häntä tänä iltana odottivat; miehestä, jonka hän oli tehnyt, joka oli maksanut hänelle kuukausien säästöt. Ei nainen humalassa ollut, hän vain vaelsi syrjäisi katuja kuluttaakseen aikaa. Kotiin saavuttuaan nainen katsoi kelloa. Enää puoli tuntia, ehkei sitäkään, kun hänen kumppaninsa olisi valmis. Hän vaihtoi vaatteet, meni keittiöön ja katsoi ikkunasta ulos. Katu oli pimeä. Kiireisten kulkijoiden varjot lakaisivat jalkakäytävää. Nainen avasi viinipullon ja kaatoi pienen lasillisen, otti siitä pieniä siemauksia ja katseli kelloa malttamattomana. Tasan kello kahdeksan hän avasi jääkaapin ja nosti sieltä lasikulhon. Laskiessaan kulhoa pöydälle hän näki kulhon pohjalla pikkuruisen otuksen – hiiren mittaisen – paksun, tumman nesteen peittämänä. Tätä kummallista kehoa katsellessaan nainen tunsi häpeän aallon. Oliko tämä syntiä? Kuinka hän osaisi käsitellä moista olentoa kaikkien niiden yksinäisten vuosien jälkeen? Kuinka hän käyttäytyisi sen kanssa sängyn ulkopuolella? Entä kuinka se käyttäytyisi häntä kohtaan? Kuinka nainen selittäisi olennon olemassaolon, hänen äkillisen ilmestymisensä? Keksisikö hän miehelle elämäntarinan? Mitä elämä edes merkitsi väliaikaiselle esineelle? Olio makasi muodottomana kulhossa, availi jalkojaan joiden välistä pisti neulankärjenomainen uloke; sen vatsa oli turvonnut, kiharainen pää lepäsi rinnalla paksun nesteen tahrimana.

Nainen vei kulhon makuuhuoneeseen, asetti olion tyynylle ja sammutti valot. Hän palasi nieleskelemään viiniään hitaasti ja palasi ruumiillisiin haaveisiinsa. Nainen tekisi miehelle sitä ja tätä, taipuisi asentoihin joista oli vuosikaudet unelmoinut, kuiskisi miehen korvaan niitä villejä sanoja, joita hän ei eläissään ollut lausunut, nuolisi hikipisaroita miehen kaulalta, kuljettaisi kieltään pitkin miehen käsivarsia, hieroisi nenäänsä vasten miehen rintakarvoja. Nainen antaisi myös miehen tehdä hänelle mitä tahtoi; miehelläkin saattaisi olla villejä haluja. Haluja, jotka kiihtyivät nollasta kliimaksiin muutamassa minuutissa, kuten pakkauksessa oli kerrottu; naisen tulisi ainoastaan osata ohjaillan olennon viettejä. Nämä haaveet veivät naisen haaveissaan kauas, synkkiin metsiin, ennen kokemattomiin syvyyksiin, lennolle monikasvoisten enkeleiden kanssa.

Kun viinilasi tyhjeni, nainen ei enää halunnut toista; ei hän humalassa halunnut olla. Himonsa ääripisteen saavutettuaan hän ei enää kaivannut viiniä. Muutaman minuutin ajan hän seisoskeli parvekkeen ovella, hengitti sisään raikasta ilmaa, sitten horjui makuuhuoneeseen. Hetken hän odotti peilin edessä, sipaisi korvan taakse hajuvettä ja huulilleen punaa. Hän riisuutui, puki päälleen pikkuruisen yömekon ja kävi sängylle makaamaan. Hän yritti hahmottaa vierellään makaavaa arvoituksellista möykkyä. Oliko se todellinen vai hänen mielikuvituksensa tuotetta? Oliko hän suorittanut kaikki vaiheet oikein? Entä jos hän oli tehnyt virheen, mitä silloin seuraisi? Muuttuisiko mies tuhkaksi vai hirviöksi? Kuka senkin tiesi. Kysymykset olivat turhia nyt; kaikki selviäisi, kun nainen heräisi.

Mies avasi silmänsä ymmärtämättä missä oli. Hän koetti muistella mistä oli tullut, mutta ei kyennyt. Hänen muistinsa oli yhtä sotkua. Mies tiesi vain, että oli hämärässä huoneessa, että hän makasi kapealla sängyllä, ja että hänen vierellään makasi arvoituksellinen keho, joka hengitti vinkuvan äänekkäin henkäyksin. Hän riisui lakanan jolla hänet oli peitelty ja istuutui sängyn laidalla. Hän kurotti kättään hämärään, löysi tulitikkurasian, avasi sen ja sytytti tikun. Hennossa valossa hän näki naisen kasvot: ne olivat ryppyiset ja maalein tuhritut. Valkoiset haituvat peittivät otsaa. Näky muistutti tyynyliinalle sulanutta vahalohkaretta. Mies nousi, avasi oven ja astui keittiöön. Tuntui kuin hän olisi astunut ulos pitkästä painajaisesta, jossa hänen kehoaan kuljetettiin loputtomissa putkissa; jossa hänen kehonsa liukeni lasikuuliksi, jotka vaihtoivat värejään samalla kun keho jatkoi hajoamistaan. Tässä pimeydessä lukemattomien putkien verkko kuljetti mikroskooppisen pieniä hahmoja, joista jokainen näytti aivan häneltä itseltään.

Pöydältä keittiön keskellä hän löysi pullon ja lasin. Hän kaatoi itselleen viiniä ja joi sen nopeasti. Tämä rauhoitti häntä välittömästi. Keittiö oli puhdas ja siisti, mutta jostain kantautui outo haju, joka muistuttu mädän ruuan löyhkää. Pian mies huomasi, että haju tuli pahvirasiasta pöydällä. Rasian kannessa oli kuva alastomasta miehestä, aivan hänen näköisestään, ja sanoja kielellä jota hän ei ymmärtänyt.

Hän halusi syödä jotain, joten hän avasi puisen kaapin vierellään. Sieltä hän löysi lasipurkkeja, joista jokaista koristi naisen pää. Kun hän avasi ensimmäisen purkin, hän löysi sen sisältä pienemmän, ja sitten taas pienemmän ja niin edelleen, kunnes jäljellä ei ollut enää mitään. Sama tapahtui muiden purkkien kohdalla. Toisesta kaapista hän löysi purkkeja, joissa oli miesten päitä, silmät selällään. Hän avasi ne yksi kerrallaan, muttei löytänyt mitään. Jääkaapista hän löysi värikkäitä pulloja ja neliskanttisia kulhoja, joissa makasi pieniä otuksia, hyytyneen veren kaltaisen nesteen peittäminä.

Mies meni parvekkeelle ja pysyi siellä hetken. Kadulla ei ollut ketään, ainoastaan puita, jotka näyttivät jättiläismäisiltä mustilta päiltä. Hän ymmärsi olevansa yksin eikä tiennyt mitä tehdä. Hän palasi makuuhuoneeseen ja sytytti valot. Sängyltä hän löysi pienen ruumiin, nuken kokoisen; se kuitenkin näytti aivan naiselta, jonka hän oli herätessään nähnyt. Hän nosti kehon varovaisesti. Sitä peitti tahmea neste, joka haisi aivan samalta kuin pahvirasia keittiön pöydällä. Mies palasi keittiöön, asetti kehon neliskanttiseen kulhoon pöydälle ja istuutui sen eteen. Hetken kuluttua mies pohti itsekseen: Saattoiko tuollaisen ruumiin syödä? Ulkona puiden kahina jatkui ja muuttui käheäksi itkuksi.

_______ 

Saad Hadi on irakilaissyntyinen kirjailija, joka syntyi Bagdadissa vuonna 1965. Hän on työskennellyt toimittajana vuodesta 1975 ja hänellä on maisterin tutkinto taidehistoriasta Bagdadin yliopiston taiteiden tiedekunnasta. Hän on julkaissut arabiaksi yhteensä kuusi kirjaa: neljä romaania ja kaksi novellikokoelmaa. Hän asuu Espoossa.
Suomennos: Anne Ketola