Suomennos: Teo Aiha
Tarina kuuluu, että perheessäni istuu joka aterialla ylimääräinen pöytävieras. Se on näkymätön, mutta läsnä. Sille on haarukka ja veitsi, lasi ja lautanen. Aina toisinaan se ilmestyy, langettaa varjonsa pöydälle ja poistaa yhden ruokailijoista.
Ensimmäisenä katosi isoisäni.
Toukokuun 20:nnen aamuna 1977 Marcelina laittoi vesipannun tulelle. Veden kiehumista odottaessaan hän tarttui pölyhuiskuun ja päätti pölyttää posliinit. Kerrosta ylempänä isosisäni oli astumaisillaan suihkuun, ja käytävän päässä, missä ovet muodostavat U-kirjaimen, hänen kolme talossa vielä silloin asunutta lastaan makasivat sängyissään. Isäni ei enää siihen aikaan asunut kotona, mutta hän oli Negurissa tapaamassa perhettään matkallaan New Yorkista jonnekin.
Marcelina oli kaukana eteisestä ovikellon soidessa. Pyyhkiessään huiskullaan kiinalaista vaasia hän kuuli kadulta huudon: “Avatkaa! On tapahtunut onnettomuus!”, ja riensi keittiöön. Hän katsahti vesipannuun, joka oli jo alkanut viheltää, ja avasi sitten ulko-oven lukot kurkistamatta ensin ovisilmään. Kynnyksellä odotti neljä huppupäätä, jotka raottivat lääkärintakkejaan paljastaakseen niiden alta konekiväärinsä.
“Missä herra Javier on?” kysyi yksi tulijoista, veti sitten esiin aseen ja kehotti sillä osoittaen Marcelinaa näyttämään tien isoisäni luo. Kaksi miestä ja nainen lähtivät nousemaan portaita, neljäs tunkeilijoista jäi alakertaan vahtimaan sisäänkäyntiä ja penkomaan papereita.
Isäni heräsi jonkin kylmän kosketukseen reidellään. Hän avasi silmänsä ja näki tuntemattoman miehen kohottamassa kiväärinpiipulla peittoaan. Huoneen perällä seisoi nainen, joka kehotti häntä pysymään rauhallisena, kukaan ei tekisi hänelle pahaa. Sitten nainen lähestyi hitaasti sänkyä ja tarrasi isää ranteista kahlitakseen ne sängynpäätyyn. Nainen ja mies poistuivat huoneesta ja jättivät isäni yksin, yläruumis paljaana ja kädet sidottuina, pää kohti kattoa vääntyen.
Kului kolmekymmentä sekuntia, minuutti tai ehkä enemmänkin. Määrittelemättömän ajanjakson kuluttua huppupäät palasivat huoneeseen. Mutta tällä kertaa he eivät olleet yksin, vaan toivat mukanaan kaksi setääni ja sisaruksista nuorimman.
Isoisä oli yhä suihkussa kuullessaan huudot ja ovenkolkutukset. Todetessaan ettei metelille ollut tulla loppua, hän sulki hanan ja kietoi lanteilleen pyyhkeen kurkistaakseen mitä käytävällä tapahtui. Kasvonsa verhonnut mies sulloi kyynärtaivettaan Marcelinan suuhun ja puristi vapaalla kädellään konekivääriä, joka osoitti kylpyhuoneen avatun oven rakoon. Mies tunkeutui sisään kylpyhuoneeseen ja istuutui pöntölle. Hän tarttui kotiapulaista hameesta ja pakotti tämän polvilleen lattian lätäkköön. Vain senttien päässä isoisäni ehostautui parhaansa mukaan aseen seuratessa hänen liikkeitään peilistä. Hän kampasi hiuksiaan ja lisäsi hiusvahaa, muttei saanut jakaustaan suoraksi kättensä tärinältä. Lopulta hän poistui kylpyhuoneesta ja koppasi mukaan silmälasinsa ja ruusukkonsa, inhalaattorin ja messukirjan. Hän teki kravattiin solmun ja käveli konekiväärin piipun tahdissa huoneeseen jossa hänen lapsensa odottivat.
Kaikki neljä sisarusta kyyhöttivät käsiraudoissa sängyllä katsellen kuinka nainen pidätteli Marcelinan ranteita. Hiljaisuudessa saattoi kuulla vesipannun viheltävän.
Saatuaan kotiapulaisen käsirautoihin nainen laskeutui portaat keittiöön, siirsi pannun tiskipöydälle ja sulki kaasun. Sillä välin yläkerrassa hänen toverinsa muuttivat panttivankiensa järjestystä. He komensivat nämä sängyn laidoille jotta keskelle jäisi tilaa, sitten he riuhtaisivat kravatin isoisän kaulasta ja istuttivat tämän heidän väliinsä.
Rotevin miehistä veti mustasta nahkaisesta lannelaukustaan kameran, ja nosti hiihtopipoaan otsalle katsoakseen sen etsimestä, mutta isäni, kukaan hänen veljistään saati isoisäkään ei katsonut hänen suuntaansa. Huppupää napsautti pari kertaa sormiaan kiinnittääkseen heidän huomionsa, ja, saatuaan sen lopulta, painoi kolmesti laukaisinta.
*
Selvittämättä on toistaiseksi muun muassa perheestä otettujen valokuvien, samoin kuin kidnappaajien viemien kolmen Ybarran passikuvan olinpaikka. “Voin vahvistaa, ettemme ole saaneet yhtäkään isäni kolmesta kuvasta todisteeksi”, kertoi yksi pojista. “Emme tiedä niiden kohtalosta mitään, yhtä hyvin kuin koko perheestä hetkiä ennen kidnappausta otetuista valokuvistakaan. Niissä näkyy koko koossa ollut perhe yhdessä hänen kanssaan, hyvästejä jättämässä”.
El País, perjantaina 24. kesäkuuta 1977
Sivuvalo Platform 