León Plascencia Ñol
Käännös: Emmi Ketonen
Kidutetut valkoiset hanhet
kaikki on mennyt; kuuntelen miten hakkaavat
pisarat lasia vasten; turistiryhmä
iltapäivän päätteeksi; vain kerran maailma
tulee valmiiksi; yhtä helppoa kuin laskeutua
kielen keskeltä; olemme munkkeja
sytytämme itsemme tuleen; temppelin lukot
kuin hohtavia suippokaaria; kulman näyteikkunassa
näin erään hokusain; kidutetut valkoiset hanhet
valokuvassa; kieli on rei’itetty
paperinen pussi.
Onni
Sitä pitäisi kutsua onneksi, mutta ehkä kyse on jostain muusta
kun se niin hennosti astahtaa maailmaan. Pystyn
mieltämään sen nyt, mutta pyrin jollakin
tavoin löytämään tarkan ilmaisun, vaikka
aivan ymmärrettävästi voisi todeta että Cezanne asetteli
ateljeessaan pöydälle hedelmiä ymmärtääkseen
miten valo toimii. Valo on ennen kaikkea täkäläistä ainetta.
Sitä onnen on oltava, tai sitten, että kävelee kadulla
Shibuyassa, näkee Rothkon tai Cy Twomblyn taulun,
istahtaa penkille Río de Janeiron aukiolla samalla
kuunnellen Papaloapanjoen huminaa tai pauhua
Tyynenmeren aalloista. Se mitä kirjoitetaan on aina eri
asia. Ja se mitä kuvaillaan on taas toinen asia
(Inger Christensen). Mutta jos aloitetaan alusta,
on ymmärrettävä etten se ole minä joka puhuu,
vaikka sanoissani olisikin järkeä. Aine jonka
sinä ja minä jaamme kimaltelee kuin neulan nuppi.
Halusin kirjoittaa poliittisen runon. Painoarvo puuttuu.
Kaikki on representaatiota. Ei sen väliä. Hyvä on:
täällä on kylmä. Se on enintä mitä voin sanoa, tai tehdä.
Sivuvalo Platform 