[ Español ]
Suomennos: Sofía Sandqvist
Synopsis
Jo hyvin pienestä pitäen jonkin käsittämättömän mysteerin takia olen tuntenut tarvetta kirjoittaa tarinoita. Nyt kun olen aikuinen, tunnen pakottavaa tarvetta jatkaa; tuntuu siltä kuin minun pitäisi pitää jotakuta hengissä kirjoittamalla. Todennäköisesti minua itseäni.
Ote
Äidilleni
“Ai que prazer/ não cumprir um dever,/ ter um livro para ler/ E não o fazer!/ Ler é maçada,/ Estudar é nada./ O sol doira/ sem Literatura…” Pessoa.
Ulkona on kuuma, taivas on sininen. Ja tarkoitus olisi, että kuunnellessani edessä olevaa miestä minun tulisi ymmärtää Foucault’n, Agambenin ja samalla myös Negrin ja Hardtin teoriat. Tiedättekö, mitä haluaisin tehdä? Haluaisin irrottaa pääni ja jättää sen tähän, pulpetin päälle sisäistämään biopolitiikan filosofit sillä välin, kun tartun kehoni kahdesta päädystä kiinni ja vien sen tuntemaan samaa nautintoa kuin koira tuntee kylpiessään auringossa. Mutta minä olen täällä, melkeinpä itseni pakottamana, tässä luokkahuoneessa, jossa opiskelutoverini kuuntelevat pysyen vaiti, jossa kaikki hautaavat syvälle omat ajatuksensa. He hautaavat ne niin syvälle, että ryhtyessään taas puhumaan, he saavat sanotuksi pelkkiä älyttömyyksiä. Kyse ei ole siitä, ettenkö nauttisi oppimisesta. Joskus yliopistomaailma vain masentaa minua. Pienenä tyttönä en opiskellut. Päiväkodissa vietin aikani hyppelehtien, heittäen hiekkaa toisten lapsien silmiin ja tehden samanaikaisesti kaikkea, mitä etanat ja jänikset tekevät. Etanoita ja jäniksiä se ei tuntunut haittaavan; ne katsoivat minua kuin olisin puhunut niiden jaloa kieltä. Isäänikään se ei huolestuttanut. Hän oli sitä mieltä, ettei naisten tarvinnut opiskella: loppujen lopuksihan he menisivät naimisiin. Sinä samana aamuna, kun kuulin hänen sanovan sen, tartuin ensimmäiseen kirjaan, jonka näin ja aloin lukea. Siitä lähtien olen lukenut taukoamatta. Ajatus siitä, että elämäni olisi samanlaista kuin äitini, oli sietämätön.
Sivuvalo Platform 